Onko teissä ketään, joka tietäisi valtion kärsineen häpeää tuon päätöksen johdosta tai joutuneen ivan esineeksi, minkä tuo nyt välttämättä sanoo tapahtuvan, jos minut seppelöidään? Jokainen toimenpide, kun se vielä tuoreeltaan on kaikkein nähtävissä, saa ansaitun palkkionsa: yleisen tunnustuksen, jos se on oivallinen, rangaistuksen taas päinvastaisessa tapauksessa. Kaikki tietävät, että minä silloin sain osakseni kiitosta, en moitetta enkä rangaistusta.
Siis aina noihin aikoihin saakka minun vaikutukseni valtion hyväksi joka suhteessa on ollut mitä parhain, kuten yksimielisesti myönnettiin, koska suullisesti ja kirjallisesti ajamani asia neuvotteluissanne voitti sekä ehdotukseni toteutuivat, ja koska näistä edelleen valtiolle, minulle ja teille kaikille aiheutui kunniaseppeleitä, jumalille taas uhrimenoja ja juhlakulkueita teidän puoleltanne, tunnustukseksi nauttimistanne hyvistä töistä.
Kun te siis Philippoksen Euboiasta karkoititte laivoillanne, minä — vaikkapa joku tästä pakahtuisikin — valtiotaidolla ja päätöksilläni, etsi hän toisen keinon hätyyttääkseen kaupunkiamme. Nähdessään, että me kaikista kansoista enimmän olimme riippuvaiset viljavarain tuonnista, hän tahtoi päästä vallitsemaan viljankuljetusta. Niinpä purjehdittuaan Thraakiaan hän vaati ensin byzantionilaisia, jotka olivat hänen liittolaisiaan, yhtymään sotaan teitä vastaan, mutta kun he eivät siihen suostuneet, vaan kielsivät, kuten totta olikin, sellaisilla ehdoilla ryhtyneensä aseliittoon, hän alkoi piirittää kaupunkia luotuaan suojavarustuksia ja sijoitettuaan sotakoneitaan sitä vastaan. Mitä teidän näissä oloissa olisi pitänyt tehdä, jätän kysymättä (sillä se on kaikille selvä). Mutta kuka silloin auttoi byzantionilaisia ja pelasti heidät? Kuka esti Hellespontoksen menettämistä noina aikoina? Te, Ateenan miehet. Kun mainitsen teidät, tarkoitan valtiota. Kuka puhui, kirjoitti ja toimi valtion hyväksi sekä perin säästämättä itseään antautui ajamaan näitä asioita? Se olin minä. Kuinka suurta hyötyä tästä taas oli kaikille, sitä minun suullisesti ei enää tarvitse selvittää, vaan tosioloisesti olette sen saaneet kokea. Sillä silloin puhjennut sota, puhumatta siitä kunniasta ja maineesta, minkä se tuotti, salli teidän elää elintarpeisiin nähden paljoa rikkaammissa ja helppohintaisemmissa oloissa kuin rauhan vallitessa, jota nuo kunnon miehet vastoin isänmaan etuja säilyttivät tulevaisten toiveittensa tähden. Pettäkööt nämä heidät ja saakoot he osansa siitä, mitä te, jotka parasta toivoitte, jumalilta rukoilitte, mutta älkööt puolestaan saattako teitä siihen tilanteeseen, mikä heidän tarkoituksensa oli. Lue noille sekä byzantionilaisten että perinthiläisten[55] päätökset kunniaseppeleistä, joilla he näiden tapahtumain johdosta kaupunkimme kaunistivat.
Byzantionilaisten päätös. (Hieromneemooni[56] Bosporikhoksen ollessa esimiehenä Damagetos, saatuaan neuvostolta puhevuoron, lausui kansankokouksessa seuraavaa: Kun Ateenan kansa kuluneina aikoina aina on ollut hyväntahtoinen ja tehnyt suuria palveluksia byzantionilaisille ja heidän liittolaisilleen sekä heimolaisilleen perinthilaisille, ja myöskin nykyisenä aikana, kun makedonialainen Philippos sodalla ahdisti maata ja kaupunkia, karkoittaakseen byzantionilaiset ja perinthiläiset heidän asuinpaikoiltaan sekä polttaakseen ja hävittääkseen sen, on tullut heidän avukseen 120 laivalla, mukanaan viljavaroja, sota-aseita ja raskasaseista sotaväkeä, ja siten pelastanut heidät suurista vaaroista sekä entiselleen palauttanut isänmaan valtiosäännön ja lait sekä haudat, byzantionilaisten ja perinthiläisten kansalaiset ovat päättäneet myöntää ateenalaisille naima- ja kansalaisoikeuden, maanomistus- ja asumaoikeuden, kunniasijan julkisissa kilpailuissa, pääsyn neuvostoon ja kansankokoukseen, toimitettuaan sitä ennen uhrimenot, sekä niille, jotka tahtovat kaupungissa asua, täyden vapauden valtion rasituksista. Sitä paitsi on päätetty pystyttää Bosporoksen rannalle kolme 16 jalan korkuista patsasta, mitkä esittävät byzantionilaisten ja perinthiläisten kansan seppelöivän Ateenan kansaa; edelleen, että lähetettäisiin juhlalähetystöjä Hellaan juhlakokouksiin, isthmialaisiin, nemealaisiin, olympialaisiin ja pythialaisiin, sekä julki kuuluttaa miten me seppelöimme Ateenan kansan, jotta kaikki helleenit saisivat tietää ateenalaisten mielenjalouden sekä byzantionilaisten ja perinthiläisten kiitollisuuden.)[57]
Lue myöskin Kherroneesoksen asukkaiden päätökset seppelöimisestä.
Kherroneesolaisten päätös. (Ne kherroneesolaiset, joiden kotipaikkana on Sestos, Eleus, Madytos, Alopekonnesos,[58] seppelöivät Ateenan neuvoston ja kansan kultaisella seppeleellä, joka on 60 talentin arvoinen, sekä perustavat templin kiitollisuuden jumalattarelle ja Ateenan kansalle, joka kherroneesolaisille on tehnyt kaikkein suurimpia hyviä töitä, vapauttamalla heidät Philippoksen vallasta ja antamalla heille takaisin isänmaansa, lakinsa, vapautensa, pyhättönsä. Myöskin tämän jälkeen he lakkaamatta ovat kiitollisia ja tekevät hyvää voimiensa mukaan. Tämä päätettiin yhteisessä neuvostossa.)[59]
Niinpä minun huolenpitoni ja valtiotaitoni avulla ei ainoastaan Kherroneesos ja Byzantion pelastunut, Hellespontos estetty joutumasta Philippoksen valtaan, ja kaupunkimme tämän johdosta niittänyt kunniaa, vaan myöskin kaikille ihmisille tuli selväksi valtiomme jalomielisyys sekä Philippoksen kelvottomuus. Sillä kaikki näkivät, että hän piiritti byzantionilaisia, vaikka oli heidän asetoverinsa. Mikäpä voi olla tätä häpeällisempää ja törkeämpää? Te taas, joilla nähtävästi olisi ollut paljon ja oikeutettua aihetta moittia heitä, siihen nähden miten he entisinä aikoina olivat teitä kohtaan ymmärtämättömästi menetelleet, ette ainoastaan olleet muistelematta entisiä pahoja tekoja ettekä hylänneet vääryyttä kärsiviä, vaan esiinnyitte pelastajinakin, josta kunniaa ja hyväntahtoisuutta saitte kaikilta. Myöskin kaikki tietävät, että te olette seppelöineet useita valtiomiehiä. Mutta tuskinpa kukaan voisi mainita toista valtiomiestä ja puhujaa, paitsi minua, jonka toimesta valtio on seppelöity.
(95 §) Puhuakseni edelleen myöskin siitä, miten Aiskhines on soimannut euboialaisia ja byzantionilaisia, palauttaessaan teidän muistoonne, mitä ikävää he mahdollisesti olivat teille aiheuttaneet, tahdon huomauttaa, että tuo oli väärää ilmiantoa ei ainoastaan sen tähden, että se oli valetta, sillä siitähän itse varmaan olette vakuutettuja, vaan myöskin sen tähden, että siinäkin tapauksessa, jos tuo olisi ollut tottakin, ainoastaan minun valtiollinen toimintani olisi ollut hyödyllinen.
Vielä tahdon mainita jonkun esimerkin teidän oivallisista töistänne valtion hyväksi ja teen sen aivan lyhyesti. Sillä niin hyvin yksityisen henkilön kuin valtion tulee kauttaaltaan koettaa suunnitella tehtävänsä aina parhaimpien tarjona olevien esikuvien mukaan. Niinpä te, Ateenan miehet, silloin kun lakedaimonilaiset maalla ja merellä vallitsivat ja pitivät hallussaan käskynhaltijoineen ja varusväkineen Attikan ympäristöä, Euboiaa, Tanagraa, koko Boiotiaa, Megaraa, Aiginaa, Keosta sekä muita saaria, marssitte Haliartokseen, vaikka kaupungilla ei ollut laivoja eikä muureja, ja palasitte muutamia päiviä myöhemmin takaisin Korinthokseen,[60] vaikka silloisilla ateenalaisilla olisi ollut paljon aihetta muistella, miten korinthilaiset ja theebalaiset Dekeleian sodassa heitä loukkasivat.[61] Mutta tätäpä he eivät tehneet, eivät suinkaan. Molemmissa tapauksissa he silloin eivät kuitenkaan toimineet hyvien tekojen vaikutuksesta eivätkä toiselta puolen olleet huomaamatta vaaroja. Tämänpä tähden he eivät hylänneet niitä, jotka pakenivat heidän turviinsa, vaan kunnian ja maineen vuoksi tahtoivat antautua vaaroihin, neuvotellen keskenään oikein ja jalomielisesti. Sillä kuolema on jokaisen ihmisen elämän loppu, koettakoonpa hän sitte miten tahansa kammioonsa sulkeutua ja itseään suojella. Kunnon miesten tulee aina tavoitella kaikkea kaunista ja, hyvä toivo kilpenään, ylevästi kärsiä, mitä jumala suoneekin. Näin tekivät teidän esi-isänne, näin vanhemmat teistä, vaikka lakedaimonilaiset eivät olleetkaan heidän ystäviään eivätkä hyväntekijöitään, vaan olivat paljon ja suuresti heidän kaupungilleen vääryyttä tehneet. Siitä huolimatta ateenalaiset tahtoivat estää theebalaisia, pelkäämättä heidän silloista mahtavuuttaan ja mainettaan, kun nämä Leuktran[62] voittonsa jälkeen yrittivät surmata heidät. Ateenalaiset eivät tahtoneet harkita, mitä ne ihmiset olivat tehneet, joiden puolesta he antautuivat vaaraan. Juuri tällä te kaikille helleeneille osoititte, että te siirrätte toiseen tilaisuuteen vaikka mistä rikoksesta tahansa teille tulevan hyvityksen, ja että jos taas joku vaara uhkaa muiden menestystä ja vapautta, te ette muistele näiden pahoja töitä ettekä kaunaa mielessänne kanna. Eikä tämä ole ainoa tilaisuus, jolloin näin olette käyttäytyneet. Kun theebalaiset uudestaan tahtoivat anastaa Euboian, te, muistelematta mitä vääryyttä Themison ja Theodoros teille olivat tehneet Oropokseen nähden, ette sitä sallineet, vaan autoitte näitäkin,[63] silloin ensi kerran kolmen hierarkin tehdessä kaupungille palvelustaan vapaaehtoisesti, joiden joukossa minäkin olin.[64] Mutta näistä asioista puhun myöhemmin. Tosin käyttäydyitte oivallisesti pelastaessanne saaren, mutta paljoa oivallisempaa oli, että te luovutitte noille, jotka olivat teitä vastaan rikkoneet, rehellisesti kaikki takaisin, vaikka olitte päässeet vallitsemaan sekä heitä itseänsä että heidän kaupunkiansa, ensinkään välittämättä kärsimistänne vääryyksistä, milloin vain teidän apuanne luottamuksella oli pyydetty. Lukemattomat toiset tapaukset, jotka voisin luetella, jätän mainitsematta, meritaistelut ja muut sekä entiset että teidän omat sotaretkenne, mitkä kaikki helleenein vapauden ja pelastuksen tähden valtio on suorittanut.
(101 §) Kun olen nähnyt kaupungin näin monessa ja tärkeässä tapauksessa tahtovan taistella toisten kansain etujen puolesta, mitäpä olisikaan minun pitänyt kehoittaa tai neuvoa silloin tekemään, kun neuvottelu tavallaan koski kansalaisia itseään? Tietysti minun, jumalan nimessä, olisi pitänyt muistella niiden pahoja tekoja, jotka tahtoivat pelastua, ja etsiä tekosyitä, joiden perustuksella me jättäisimme heidät kaikki tuhottaviksi. Olisihan jokainen voinut täydellä syyllä surmata minut, jos olisin yrittänyt puheellani edes vähänkään tahraamaan kaupungin silloin nauttimaa hyvää mainetta. Sillä te ette olisi semmoiseen tekoon ryhtyneet, sen tiedän tarkoin. Jos näet olisitte tahtoneet, mikäpä olisi ollut esteenä? Olihan teillä vapaat kädet? Olisivathan nämä olleet valmiit teitä neuvomaan siihen?