Minkä henkilön osan sinä, Aiskhines, tahdot minun sinulle antavan, minkä itselleni tuona päivänä? Tahdotko, että minulla olisi Bataloksen[132] osa, kuten sinä minua herjaten ja pilkaten kutsut, sinulla taas jonkun uroon, joka ei olisi tavallinen ihminen, vaan joku näyttämön sankareista, Kresphontes tai Kreon tai Oinomaos,[133] jota sinä Kollytoksessa[134] niin pahoin pitelit? Niinpä minä, Paiania-kuntaan kuuluva Battalos, silloin tuotin isänmaalle paljoa enemmän kunniaa kuin sinä, Kothokidai-kuntaan[135] kuuluva Oinomaos. Sinustapa ei missään ollut hyötyä, minä taas täytin kaikki kunnon kansalaisen velvollisuudet. Lue minulle tuo päätös!
Päätös (Demostheneen. Nausikleen ollessa arkonttina Aiantis-phyleen pitäessä hallintoa skirophorion-kuun[136] 16 p:nä Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., esitti päätettäväksi seuraavaa: Koska makedonialaisten kuningas Philippos kuluneena aikana selvästi näyttää rikkovan Ateenan kansan kanssa tekemänsä rauhan sopimukset, välittämättä ensinkään valoista ja siitä, mitä kaikki helleenit pitävät oikeana, ja koska hän anastaa kaupunkeja, jotka eivät mitenkään hänelle kuulu, vieläpä asevoimalla on kukistanut muutamia ateenalaistenkin kaupunkeja, vaikka Ateenan kansa puolestaan hänelle ei ollenkaan ole tehnyt vääryyttä, ja koska hän tätä nykyä yhä enemmän vain menettelee väkivaltaisesti ja raa'asti: sillä myöskin muutamiin helleeniläisiin kaupunkeihin hän asettaa vartiostoja ja kumoaa heidän valtiosääntönsä, toisia hävittää myytyänsä asukkaat orjiksi, toisiin sijoittaa helleenein asemesta muukalaisia asumaan, johtaen nämä heidän pyhätöilleen ja haudoilleen; kuitenkin tämä kaikki on sekä hänen syntyperänsä että oman luonteensa kanssa aivan sopusoinnussa, hänen, joka siten käyttää ylenmäärin hyväkseen nykyistä suotuisaa onneaan ja on unohtanut, miten hän itse pienestä ja mitättömästä odottamatta on mahtavaksi paisunut. Niin kauan kuin Ateenan kansa näki hänen ahdistavan ainoastaan muukalaisia ja hänen oman käskyvaltansa alaisia kaupunkeja, se tuota loukkausta piti omakohtaisesti jotenkin vähäpätöisenä. Mutta nyt nähdessään, että toisia helleenein kaupunkeja ylpeästi kohdellaan, toisia kukistetaan, sen mielestä on hirveätä ja esi-isäin maineelle arvotonta välinpitämättömästi katsella, miten helleenit joutuvat orjiksi. Sen tähden Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt toimeen panna rukous- ja uhrimenoja ateenalaisten kaupungin ja maan suojelusjumalille ja -sankareille ja tarkoin säilyttäen muistossaan miehuulliset esi-isät, jotka helleenein vapauden turvaamista pitivät suuriarvoisempana omaa isänmaataan, työntää vesille kaksisataa laivaa ja määrätä laivanpäällikön purjehtimaan aina Pylaihin saakka ulottuville ulapoille ja jalka- ja ratsuväenpäällikön johtamaan jalkaväen ja ratsuväen muodostamat sotavoimat Eleusikseen, niinikään se on päättänyt lähettää lähettiläitä muihin helleenein valtioihin, varsinkin theebalaisten luo, sen tähden että Philippos on lähinnä heidän maataan, ja kehoittaa heitä huolehtimaan omasta ja muiden helleenein vapaudesta, Philipposta ensinkään pelkäämättä. Ateenan kansa näet ei tulisi muistelemaan entisiä pahoja tekoja, jos kaupungeilla on ollut keskinäisiä vihamielisiä suhteita, vaan se tulisi avustamaan sotavoimalla, varoillaan sekä ampuma- ja muilla aseillaan, tietoisena siitä, että helleeneille itselleen on mainehikasta keskenään taistella valta-asemasta mutta että esi-isien sekä maineelle että miehuudelle olisi arvotonta, jos vierassyntyinen mies heitä hallitsisi ja riistäisi valta-aseman. Sillä Ateenan kansa ei pidä Theeban kansaa vieraana sukulaisuuden eikä heimolaisuuden puolesta. Se muistelee myöskin omien isiensä hyviä töitä theebalaisten esi-isiä kohtaan. Sillä Herakleen pojathan,[137] joilta peloponneesolaiset olivat riistäneet heidän isiltäperityn valtakuntansa, he palauttivat takaisin, voitettuaan taistelussa ne, jotka koettivat vastustaa Herakleen jälkeläisiä. Myöskin Oidipus[138] ja muut hänen kanssaan karkoitetut ovat luonamme saaneet suojan ja paljon muita mainehikkaita ystävyyden osoituksia on meidän puoleltamme theebalaisten ja muiden helleenein osaksi tullut. Sen tähden Ateenan kansa ei nytkään tule alttiiksi jättämään theebalaisten ja muiden helleenein etuja. Se näet on päättänyt heidän kanssaan solmita sekä asetoveruuden että avioliittoa koskevan liittosopimuksen sekä itse antaa ja vastaanottaa valallisia vakuutuksia. Lähettiläät olivat: Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., Sphettos-kuntaan kuuluva Hypereides, Kleareroksenp., Phrearroi-kuntaan kuuluva Mnesitheides, Antiphanoksenp., Phlya-kuntaan kuuluva Demokrates, Sophiloksenp., sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kallaiskhros, Diotimoksenp.)[139]
(188 §) Tämä oli Theebaa koskevan sovinnollisen suhteemme ensi alku ja järjestäminen, kun sitä ennen nuo olivat saaneet aikaan molempien kaupunkien välisen vihan, vihollisuuden ja epäluulon. Kaupunkia uhkaavan vaaran tuo päätös haihdutti kuin pilven. Oikeamielisen kansalaisen velvollisuus olisi ollut silloin kaikille huomauttaa siitä, jos hän jotakin parempaa olisi voinut esittää, eikä nyt moittia. Sillä valtiomies ja väärä ilmiantaja, jotka ylimalkaan eivät mitenkään ole toisiinsa verrattavissa, eroavat keskenään varsinkin seuraavasti. Toinen ilmaisee ajatuksensa ennen tapahtumia ja on sekä onneen että olotilaan nähden vastuunalainen ei ainoastaan niille, jotka hän puolelleen on taivuttanut, vaan vieläpä jokaiselle, joka tiliä vaatii. Toinen taas on ääneti silloin, kun pitäisi puhua; jos taas jotakin onnettomuutta tapahtuu, hän saattaa sen pahaan huutoon.
Silloin siis hetki oli, kuten sanoin, otollinen sen miehen esiintyä, joka rehellisesti huolehtii valtiosta, se oli rehellisten puheiden hetki. Minä menen niinkin pitkälle, että myönnän olleeni väärässä, jos joku vielä nytkin jotakin parempaa voi neuvoa, taikka jos ylimalkaan joku muu menettely kuin minun valitsemani olisi ollut mahdollinen. Sillä jos vielä tätä nykyäkin joku on huomannut jonkun toimenpiteen, jonka toteuttaminen silloin olisi ollut hyödyksi, niin myönnän, ettei se olisi saanut jäädä minulta huomaamatta. Mutta jos ei ketään nyt ole eikä silloin ollut eikä vielä tänä päivänäkään kukaan voi mitään muuta esiintuoda, niin mitä olisi valtiomiehen silloin pitänyt tehdä? Kaiketi valita paras, mitä silloin oli nähtävissä ja toimeen pantavissa. (191 §) Tämänpä, Aiskhines, juuri tein, kuuluttajan kysyessä: "kuka tahtoo julkisesti puhua", ei: "kuka tahtoo entisten tapahtumain johdosta syyttää", eikä: "kuka voi tulevaisuudesta mennä takaukseen?" Kun sinä kansankokouksessa tuona hetkenä istuit äänetönnä, silloin minä esiinnyin ja puhuin. Koska et silloin mitään esittänyt, osoita ainakin nyt ja sano, mikä neuvo, jota minun olisi pitänyt hyväkseni käyttää, tai mikä valtiolle otollinen hetki on jäänyt minulta huomaamatta? Mihin aseliittoon, mihin yritykseen minun paremmin olisi pitänyt saattaa kansalaiset osallisiksi?
Mutta entisyys aina kaikkialla saa mennä menoaan eikä siitä suinkaan enää kukaan neuvottele. Tulevaisuus tai nykyisyys sitävastoin vaatii valtiomiestä olemaan asemellaan. Silloinhan onnettomuudet näyttivät osaksi olevan odotettavissa, osaksi jo tapahtuneen, ja niiden valossa tarkastele valtiollisen toimintani suuntaa äläkä panetellen minua syytä entisten tapahtumain johdosta. Sillä kaikki päättyy niin kuin jumala on tahtonut, valtiomiehen toiminnan suunta juuri paljastaa hänen tarkoituksensa. Älä siis syytä minua siitä, jos Philippos sattui voittamaan taistelussa, sillä jumalan kädessähän asian loppupäätös oli eikä minun. Mutta osoita minulle ensin, milloin en kaikkea, mikä inhimillisesti ajatellen oli tarjona, käyttänyt hyväkseni enkä oikein, huolellisesti ja innokkaasti voimieni mukaan sitä toimittanut, tai etten ryhtynyt kunniallisiin ja valtion arvoa vastaaviin välttämättömiin toimenpiteisiin — vasta sitten syytä minua. (194 §) Mutta jos puhjennut myrsky tuli ylivoimaiseksi ei ainoastaan meille, vaan myöskin kaikille muille helleeneille, mitäpä silloin olikaan tehtävissä? Asianlaita oli sama, kuin jos joku tahtoisi haaksirikosta syyttää laivan isäntää, joka turvallisuuden varalta oli kaikki tehnyt ja laivansa varustanut kaikella, mistä pelastuksen luuli riippuvan, mutta jonka laivan myrsky sittenkin yllätti, niin että varustuksetkin vahingoittuivat, vieläpä kokonaan ruhjottiin. "Mutta enhän minä johtanut laivaa", hän voisi sanoa; samoin minäkään en ollut sotapäällikkönä enkä kohtalon herra, vaan tuo vallitsi kaikkea. Harkitsepa ja tarkastele seuraavaa. (195 §) Jos sallimus siitä huolimatta, että taistelimme yhdessä theebalaisten kanssa, meille oli suonut tuollaisen tuloksen, mitäpä olisikaan silloin ollut odotettavissa, jos nuo eivät olisi olleet sotatovereinamme, vaan menneet Philippoksen puolelle, jonka hyväksi tuo silloin kaiken äänensä korotti! Ja jos taistelun riehuessa kolmen päivämatkan päässä Attikasta kaupungissa niin suuri vaara ja pelko syntyi, mitähän olisikaan ollut odotettavissa, jos tuo sama onnettomuus olisi kohdannut itse maata? Tiedäthän, että yhden t. parin, kolmen päivän aika kansalaisille runsaasti antoi tilaisuutta järjestyä, kokoontua ja huoahtaa kaupungin pelastuksen puolesta. Muuten silloin — ei ole tarvis huomauttaa, miltä kaikelta koettelemukselta me säästyimme jonkun jumalan hyväntahtoisuudesta ja siitä syystä, että kaupunki oli ikäänkuin suojattu tuolla aseliitolla, jota sinä syytät.
Tämän kaiken esitän teille, tuomarit, ja ulkopuolella seisoville kuuntelijoille näin seikkaperäisesti, kun taas tuolle hylkiölle olisi riittänyt lyhyt ja selvä esitys. Sillä jos sinulle yksin tulevaisuus oli aivan selvä, niin olisihan sinun silloin pitänyt puhua, kun valtio neuvotteli näistä asioista. Jos taas edeltäpäin et voinut mitään aavistaa, olet vastuunalainen, kuten kaikki muutkin, tuosta tietämättömyydestäsi. Miksi siis sinä minua tästä enemmän ahdistat kuin minä sinua? Sen tähden puheestani selviää, että minä olin paljoa sinua parempi kansalainen (muuhun en vielä kajoa), minä kun uhrauduin sen puolesta, mikä kaikille näyttäytyi edulliselta, enkä huolehtinut enkä välittänyt omasta vaarastani, sinä taas et mitään muuta parempaa neuvoa esittänyt (sillä muuten kehoitustani ei olisi noudatettu), etkä itsekään tarjoutunut mitenkään puheenalaista asiaa edistämään, vaan menettelit, kuten kelvoton ja valtiolle vihamielisin ihminen, ja vaikka näin olit toiminut, olet vielä tahtonut seurauksia arvostella. Samaan aikaan kuin nuo valtion periviholliset, Aristratos Naxos-saarella ja Aristoleos Thasoksessa,[140] tuomitsevat Ateenan ystäviä, Aiskhineskin Ateenassa syyttää Demosthenesta. (198 §) Kuitenkin se, joka helleenein onnettomuuksista vain mainetta ja etuja itselleen tahtoo niittää, on paremmin ansainnut kuolla kuin syyttää toista. Se, jolle samat olosuhteet ovat edulliset kuin valtion vihollisille, ei voi olla suopea isänmaataan kohtaan. Tämän sinä selvästi olet osoittanut niin hyvin elämälläsi ja teoillasi kuin valtiollisella toiminnallasi ja toiselta puolen myöskin toimettomuudellasi. Jos jotakin suoritetaan, mikä teistä näyttää hyödylliseltä, silloin Aiskhines on ääneti. Mutta jos jotakin epäonnistuu tai ei tapahdu, kuten olisi pitänyt, silloin Aiskhines ilmestyy, aivan niinkuin suonenkatkelmat ja kouristukset silloin kiihtyvät, kun ruumista joku onnettomuus on kohdannut.
Koska hän niin suuresti tapahtumain lopputulosta painostaa, tahdon puolestani huomauttaa eräästä seikasta, niin oudolta kuin se näyttääkin. Älköön kukaan Zeuksen ja muiden jumalain nimessä rohkeuttani ihmetelkö, vaan harkitkoon myötätuntoisesti mitä puhun. Jos näet tulevaisuus kaikille olisi ollut vallan selvä ja kaikki sen edeltäpäin olisivat tienneet, ja sinä, Aiskhines, olisit sitä huutaen ja kirkuen julkikuuluttanut ja vakuuttanut, sinä, joka et kuitenkaan sanaakaan suustasi päästänyt, niin ei silloinkaan kaupunki olisi saattanut toisin menetellä, jos se isien tai tulevan sukupolven maineesta tahtoi välittää. Meistä näyttää yrityksissään siltä puuttuneen onnea, mikä on yhteistä kaikille ihmisille, kun jumala sen sallii. Jos taas valtio vaatiessaan kaiken johdon silloin käsiinsä tuosta valta-asemastaan olisi luopunut, olisi sitä syytetty siitä, että oli jättänyt kaikki Philippokselle alttiiksi. Sillä jos taistelutta se olisi hylätty, minkä puolesta esi-isämme olivat antautuneet mihinkä vaaraan tahansa, silloin jokainen olisi kironnut sinua, mutta ei valtiota eikä minua. Millä silmillä olisimmekaan silloin jumalan nimessä katselleet kaupunkiin saapuneita ihmisiä, jos olot olisivat muodostuneet nykyiseen tilanteeseensa, Philippos olisi valittu johtamaan ja määräämään kaikkea, mutta toiset, estääksen sen toteutumista, ilman meitä olisivat yhtyneet vapaustaisteluun, sen sijasta että kaupunki entisinä aikoina toki ei koskaan pitänyt maineetonta turvallisuutta mainehikkaista taisteluista johtuvia vaaroja parempana? Tietäköön jokainen helleeni ja muukalainen, että niin hyvin theebalaiset kuin ennen heitä mahtaviksi paisuneet lakedaimonilaiset, vieläpä itse persialaisten kuningaskin sangen mielellään ja suopeasti sallivat kaupungin ryhtyä mihin yrityksiin tahansa ja säilyttää mitä se omisti, kunhan se vain noudatti määräyksiä ja myönsi jollekin toiselle helleeneistä valta-aseman? Mutta tämä ateenalaisille luonnollisesti ei ollut esi-isien perinnäistavan mukaista, ei siedettävää eikä luonteenomaista. Ikimuistoisista ajoista ei kukaan ole voinut koskaan taivuttaa kaupunkia liittymään niihin, jotka mahtavuudestaan huolimatta tekivät vääryyttä, ja alistumaan orjana palvelemaan turvallisessa asemassa, vaan se on aina lakkaamatta antautunut vaaroihin ja taistellut valta-aseman, kunnian ja maineen puolesta. Tätäpä juuri te pidätte niin kunniakkaana ja luonteenne mukaisena, että esi-isistänne eniten ylistätte niitä, jotka siten ovat toimineet. Syystäpä kyllä. Sillä jokaisen täytyy ihmetellä kuntoa niiden miesten, jotka kärsivällisesti jättivät kaupungin ja astuivat laivoihin, ollakseen noudattamatta toisten käskyjä, ja valitsivat päällikökseen Themistokleen, joka neuvoi niin tekemään, mutta Kyrsiloksen, joka oli kehoittanut mahtikäskyjä tottelemaan, he taas kivittivät, (205 §) samoin kuin hänen vaimonsakin meidän vaimomme.[141] Sillä ateenalaiset eivät silloin kaivanneet neuvonantajaa tai sotapäällikköä, joka heidät saattaisi orjuuteen, olkoonpa sitten heidän asemansa muuten ollut kuinka onnellinen tahansa, eivätkä he tahtoneet elääkään, jos eivät vapaina saaneet elää. Jokainen heistä arveli syntyneensä ei ainoastaan isäänsä ja äitiänsä, vaan myöskin isänmaataan varten. Mikä eroitus on olemassa näiden välillä? Se, joka luulee syntyneensä ainoastaan vanhempiansa varten, odottaa kuolemaa sallimuksen määräämänä ja luonnollisena olotilana. Ken taas myöskin isänmaalleen on syntynyt, hän on valmis vaikkapa kuolemaan, jotta ei tarvitsisi nähdä sen orjuudessa elävän, ja hän pitää niitä röyhkeyden ja häpeän ilmauksia, joita orjailevassa valtiossa täytyy kärsiä, kuolemaakin kauheampina.
Jos minä nyt yrittäisin väittää, että minun onnistui johtaa teidän ajatuksenne oikeaan suuntaan esi-isäin arvoa vastaavalla tavalla, jokainen voisi syystä minua moittia. Julkisesti näet tahdon vakuuttaa, että juuri tuo valtiollinen suunta oli teidän oma valitsemanne, ja osoitan, että valtiolla jo ennen minua oli tuo mielenlaatu, mutta toiselta puolen myöskin sanon itse ottaneeni osaa kaikkien yritystenne suoritukseen. Kun tuo taas syyttää minua kaikesta ja käskee teidän ankarasti kohdella minua, ikäänkuin olisin syypää valtiota kohdanneisiin kauhuihin ja vaaroihin, hän koettaa tällä hetkellä minulta poistaa kunnian, mutta tosioloisesti hän ainaiseksi teiltä riistää jälkimaineen. Sillä jos te tulette tuomitsemaan tuon, sen tähden ettei minun valtiollinen toimintani ole parhaaksemme koitunut, osoittaudutte te erehtyneenne ettekä kärsivän onnettomuuksia epäsuopean kohtalon kolhimina. Mutta te, Ateenan miehet, ette suinkaan erehtyneet, antauduttuanne vaaroihin kaikkien vapauden ja menestyksen puolesta, ette totta tosiaan, sen vannon niiden esi-isiemme nimessä, jotka Marathonin luona eivät vaaroja pelänneet, jotka Plataian luona taistelivat ja Salamiksen ja Artemisionin luona ryhtyivät meritaisteluun, vannon useiden muiden sankarein nimessä, jotka lepäävät julkisissa haudoissaan, sankarien, jotka valtio hautasi katsoen täydellä syyllä heidän kaikkien yhtä hyvin ansainneen saman kunnian, Aiskhines, eikä ainoastaan niiden, jotka onnen suosimina voittivat. Sillä kaikki täyttivät urhoollisten miesten tavalla velvollisuutensa, jokaisen osaksi taas tuli jumalan suoma kohtalo. Edelleen sinä, kirottu asiakirjain kaupustelija, tahdot näiden luopuvan kunnioituksestaan ja ystävyydestään minua kohtaan sekä puhut voitonmerkeistä, taisteluista ja entisistä urotöistä, ikäänkuin tällä nykyisellä riitakysymyksellä olisi mitään tekemistä noiden asiain kanssa. Mutta missä mielessä minun sitten, sinä kuulu näyttämösankari,[142] olisi pitänyt astua puhujalavalle esiintyessäni valtion neuvonantajana asiassa, joka koski sen korkeimpia etuja? Puhumaanko jotakin, joka olisi ollut omiansa alentamaan esi-isien arvoa? (210 §) Syystä olisin silloin ansainnut kuoleman. Sillä ei teidänkään, Ateenan miehet, sovi yksityisiä ja valtiollisia oikeusasioita tuomita saman periaatteen mukaan, vaan jokapäiväiseen elämään kuuluvissa yksityisasioissa teidän tulee ottaa huomioon erityiset niitä koskevat lait ja tosiseikat, valtiollisten asiain käsittelyssä taas tarkata, mitä esi-isien kunnia vaatii. Myöskin saadessanne virkasauvanne ja -merkkinne,[148] jokaisen teistä tulee samalla muistaa, että tarvitsette valtiolle sopivan mielenlaadun astuessanne tuomitsemaan valtiollisissa oikeusasioissa, jos te muuten arvelette, että teidän tulee toimia esi-isien arvoa vastaavalla tavalla.
Mutta kajottuani esi-isien mainetöihin olen poikennut kyseenalaisista päätöksistä ja toimenpiteistä. Tahdon näin ollen palata takaisin siihen, minkä silloin jätin.
Kun me tulimme Theebaan, tapasimme Philippoksen ja thessalialaisten sekä muiden liittolaisten lähettiläät saapuvilla, meidän ystävämme olivat pelonalaisia, tuon taas rohkeita. Että minä tätä en oman hyötyni vuoksi puhu, lue kirje, jonka me lähettiläät silloin heti lähetimme. Kuitenkin tuo panetteluissaan niin liioittelee, että jos jotakin edullista tapahtuu, hän väittää olosuhteiden vaikuttaneen sen, eikä minulla siinä muka ollut mitään ansiota; sitävastoin olin kohtaloineni syypää kaikkeen, mikä toisin päättyi. Niinpä minä valtiomiehenä ja puhujana hänen mielestään en mitään näyttänyt vaikuttavan puheista ja neuvotteluista aiheutuneisiin toimenpiteisiin, jotavastoin aseiden ja sotaretken tuottamiin onnettomuuksiin olen yksin syyllinen. Onkohan häikäilemättömämpää tai ilkeämpää panettelijaa tavattavissa? Lue kirje!