Kirje.
Kun theebalaiset olivat kutsuneet kokoon kansankokouksen, he johtivat nuo[144] ensin esiin, nämä kun olivat liittolaisia. Tultuansa sitte esille he pitkissä puheissaan suuresti ylistivät Philipposta, meitä taas ankarasti syyttivät muistellen kaikkea sitä, mitä te joskus olitte toimineet theebalaisia vastaan. Sanalla sanoen, he vaativat heitä olemaan Philippokselle kiitollisia hänen tekemistään hyvistä töistä ja rankaisemaan meitä heidän kärsimästään vääryydestä. Heidän tuli vaihtoehtosesti joko sallia noiden (makedonialaisten) marssia heidän alueensa läpi teitä vastaan tai yhdessä heidän kanssaan hyökätä Attikaan; samalla he myöskin huomauttivat, että heidän neuvojensa seurauksena todennäköisesti Attikan sekä eläimet että ihmiset ja muu omaisuus tulisi kuulumaan Boiotialle, meidän puheistamme taas johtuisi, että Boiotiaa sodalla hävitettäisiin. Myöskin he tämän lisäksi paljon muuta puhuivat, mikä kauttaaltaan tuohon kohdistui. Mitä me sitten tähän vastasimme, sen kertomista sanasta sanaan pitäisin kunnianasianani, syrjäyttäen kaiken muun koko elämässäni. Mutta pelkään kuitenkin, että näiden seikkain esitys tuntuisi turhanpäiväisesti teitä rasittavan, mielestänne nuo ajat jo ovat olleet ja menneet ja niiden mukana silloiset tapahtumatkin hukkuneet ikäänkuin vedenpaisumukseen. Kuulkaa sentään, mitä me neuvoimme heille ja mitä he vastasivat meille. Otapa ja lue se!
Theebalaisten vastaus.
Tämän jälkeen he kutsuivat ja lähettivät hakemaan teidät. Te lähditte liikkeelle ja tulitte avuksi. Jättääkseni välillä olevat seikat siksensä, he ottivat teidät niin ystävällisesti vastaan, että, raskasaseisten ja ratsumiesten majaillessa ensin kaupungin ulkopuolella, päästivät tuon sotajoukon kaupunkiin ja koteihinsa lastensa sekä puolisoittensa luo, mikä kalleinta heille oli. Tuona päivänä theebalaiset antoivat kaikille ihmisille mitä mainehikkaimman kolminkertaisen todistuksen teidän miehuudestanne, oikeamielisyydestänne ja itsennehillitsemisestä. Myöskin tahtoessaan mieluummin taistella yhdessä teidän kanssanne kuin teitä vastaan, te heidän mielestään olitte Philipposta urhoollisemmat ja teidän asianne paremmin oikeutettu. Niinikään jättäessään teidän käsiinne mitä he ja kaikki paraiten tahtovat suojella, lapsensa ja vaimonsa, he ovat osoittaneet luottavansa teidän itsehillintäänne. Kaikessa tässä he teitä, Ateenan miehet, näyttivät oikein arvostelleen. Eikä kellään ollut edes perusteetontakaan aihetta mistään teitä moittia, kun sotajoukkonne oli marssinut kaupungin sisään. Niin maltillisesti käyttäydyitte. Otettuanne osaa ensimmäisiin taisteluihin, te, ensin joella[145] ja myöhemmin talvisessa kahakassa[146] kahdesti olitte ette ainoastaan nuhteettomia, vaan myöskin ihmeteltäviä järjestyksessänne, varustuksissanne ja innossanne. Tämän johdosta muut teitä ylistivät, itse taas toimititte jumalille uhri- ja juhlamenoja. Mielellänipä kysyisin Aiskhineelta, oliko hän silloin mukana ottamassa osaa uhreihin ja iloitsemassa kansan kanssa, kun tämä tapahtui ja koko kaupungissa kaikkialla oli harrasta intoa, riemua ja ylistystä, vai istuiko hän kotonaan alakuloisena vaikerrellen ja suutuksissa yleisen onnen johdosta. Sillä jos hän silloin oli saapuvilla ja yhtyi toisten iloon, kaiketi hän nyt käyttäytyy kauheasti tai oikeammin jumalattomasti, vaatiessaan teitä päättämään, että se ei olekaan parasta, mitä hän itse, pyytäen jumalat todistajiksi, piti sellaisena, teidän, jotka jumalien nimessä olette valanne vannoneet. Jos hän taas ei ollut saapuvilla, totta totisesti hän moninkerroin on ansainnut kuolla, jos hän suri nähdessään sen, minkä johdosta muut iloitsivat? Lue minulle myöskin nämä päätökset.
Uhrimenoja koskevat päätökset.
Näin te silloin toimititte uhrimenoja, theebalaiset taas arvelivat pelastuksestaan saavansa kiittää teitä, ja tilanne oli muuttunut niin, että ne, jotka arvelivat, että apua oli pyydettävä noiden ihmisten toimenpiteiden tähden, itse nyt voivat muita auttaa seuraamalla minua. Mutta millaista ääntä Philippos silloin piti ja miten hän sen johdosta oli levoton, näette hänen Peloponneesokseen lähettämistään kirjeistä. Ota ja lue ne minulle, jotta huomaisitte, saivatko mitään aikaan minun mielenlujuuteni, harhaiskuni ja vaivannäköni sekä monet ehdottamani päätökset, joita tuo nyt ivaa.
(219 §) Tosin teillä, Ateenan miehet, ennen minua on ollut mainioita ja eteviä puhujia, tuo tunnettu Kallistratos,[147] Aristophon,[148] Kephalos, Thrasybulos[149] y.m. lukemattomia. Mutta kuitenkaan ei kukaan noista ole koskaan kokonaan antautunut mihinkään valtion parasta tarkoittavaan toimenpiteeseen, vaan toinen teki päätösehdotuksen ja valittiin lähettilääksi, toinen valittiin lähettilääksi, mutta ei ehdottanut mitään päätöstä. Sillä jokainen noista tahtoi rauhassa elää ja vielä lisäksi myöskin turvapaikan, mihin vetäytyä, jos jotakin onnettomuutta tapahtuisi. Miten siis sinulla, joku ehkä sanonee, oli niin paljo voimaa ja uskallusta ennen muita, että voit yksin suorittaa kaiken? Tätä en tahdo väittää, vaan minä olin niin vakuutettu valtiota uhkaavan vaaran suuruudesta, ettei se näyttänyt minulle antavan ensinkään tilaisuutta ajattelemaan omaa turvallisuuttani, vaan siinä oli yltä kyllin, jos ei mitään jäänyt suorittamatta, mikä oli tehtävä. Itse puolestani olin vakuutettu siitä, mahdollisesti lyhytnäköisesti, mutta olin kuin olinkin vakuutettu, ettei kukaan olisi omiansa paremmin ehdotuksia tekemään ja niitä perille viemään kuin minä, ja ettei kukaan lähettiläänä innokkaammin ja tunnollisemmin toimisi kuin minä. Sen tähden olin valmis kaikkeen. Lue Philippoksen kirjeet.
Kirjeitä.
(222 §) Tämmöiseen asemaan minun valtiotaitoni saattoi Philippoksen, Aiskhines. Sellaista ääntä hän nyt piti, hän, joka tätä ennen ylpeästi oli valtiolle niin monta korskeata puhetta suustaan päästänyt. Tämän tähden nuo ansiosta ovat minut seppelöineet, ja sinäkään, vaikka olitkin läsnä, et sitä vastustanut, Diondas[150] taas, joka teki vastaehdotuksen, ei saavuttanut vaadittavaa äänimäärää. Otapa minulle esille nuo päätösehdotukset, jotka silloin hyväksyttiin, Aiskhineen tekemättä vastaehdotusta.
Päätöksiä.