Nämä päätökset, Ateenan miehet, sisälsivät sanasta sanaan samaa, mitä ennen Aristonikos,[151] nyt taas Ktesiphon täällä ehdotti. Eikä Aiskhines myöskään itse vastustajana esiintynyt eikä kannattanut vastaesitystä. Silloin hän kuitenkin olisi voinut syyttää Demomelesta, joka tuota ehdotti, sekä Hypereidesta[152] paljoa suuremmalla syyllä kuin tätä (Ktesiphonia), jos hän muuten täyttä totta nyt minua syyttää. Minkä tähden? Sen tähden, että tuo voi vedota noihin ja oikeuksien päätöksiin sekä siihen, ettei hän syyttänyt heitä, vaikka he tekivät saman ehdotuksen kuin hän, eivätkä lait salli valittaa asiain johdosta, jotka laillista tietä ovat loppuun suoritetut, ja lisäksi vielä monesta syystä. Silloin olisi itse asia semmoisenaan päätetty, eikä edellämainittuja ennakkopäätöksiä olisi ollut sen hyväksi olemassa. Mutta silloin hän luuloni mukaan ei voinut niin toimia, kuten nyt, että hän syytää esiin vanhoilta ajoilta ja useista päätöksistä kokoon haalimiansa häväistysjuttuja, joita ei kukaan tänään tuntisi eikä voisi edeltäpäin aavistaa esitettävän, ja että hän on puhuvinaan jotakin tärkeää saatettuaan sekaisin asiain kehityskulun ja sovitettuaan tapahtumiin vääriä vaikuttimia oikeitten sijasta. Tämä ei silloin olisi ollut mahdollista, vaan kaikkien puheiden olisi pitänyt olla todenmukaisia, kun tositapahtumat olivat niin lähellä, joista jokainen teillä vielä oli hyvässä muistissa ja melkein tavoiteltavissa. Sen tähden hän on välttänyt tosiasioihin perustuvia tutkimuksia ja tullut tänne muka pannakseen toimeen, kuten minusta näyttää, puhekilpailun eikä minun valtiollisia toimiani koskevaa tarkastusta, ja niinpä asia koskeekin vain sanoja eikä valtion hyötyä.
Sitten hän viisastelee ja sanoo, ettei teidän tule ottaa huomioon tuota kotiperäistä mielipidettänne, joka teillä oli tänne tullessanne, vaan, niinkuin te tilinlaskua pitäessänne, vaikka luulettekin tilintekijällä rahoja olevan jäljellä, kuitenkin olette tyytyväisiä, jos laskut tasan päättyisivätkin tekemättä mitään ylijäämää, samoin tulee teidän nyt yhtyä siihen, mitä hänen puheestaan käy ilmi. Tarkatkaa edelleen, kuinka löyhää perusteiltaan kaikki näyttää olevan, mikä ei totuuden kanssa ole yhtäpitävää. Sillä juuri tuolla sukkelalla esimerkillään hän on myöntänyt, että teidän käsityksenne mukaan minä puhun isänmaan, hän Philippoksen puolesta. Hän näet ei koettaisi saada mielenmuutosta teissä aikaan, jos meistä ei olisi olemassa tuollaista käsitystä. Myöskin tulen helposti osoittamaan, että hän ajaa väärää asiaa vaatiessaan teidän muuttamaan mielipiteenne, en rahatilejä esittämällä (sillä tuollainen laskutapa ei voi tosiasioita ensinkään valaista), vaan lyhyesti muistoonne palauttamalla jokaisen seikan ja käyttämällä teitä, jotka itse kuulette asian, samalla sekä tuomareina että todistajina. Sillä minun valtiotaitonihan, jota tuo syyttää, on saanut aikaan, että theebalaiset, kuten kaikki luulivat, eivät hyökänneet maahamme Philippoksen kanssa, vaan yhdessä meidän kanssamme taistelivat, torjuakseen pois hänet; edelleen että sota ei raivonnut Attikassa, vaan viisisataa stadionia kaupungista Boiotian rajamailla, että merirosvot Euboian taholta meitä eivät ryöstäneet ja raastaneet, vaan Attika koko sota-ajan meren puolelta sai olla rauhassa; että Philippos ei anastanut Bysantionia eikä saanut valtaansa Hellespontosta, vaan bysantionilaiset taistelivat meidän kanssamme häntä vastaan. Onko tämä tosiolojen selostus sinusta siis verrattava laskutileihin? Vai onko se päinvastoin tarkastamatta kuitattava, ettei ikuisiksi ajoiksi pysyisi muistissa? Tämän ohessa en vielä sitä ota huomioon, että toiset saivat tutustua Philippoksen julmuuteen, joka kaikkialla oli nähtävissä, missä hän vain pääsi valtiaaksi, ja että te kaikeksi onneksenne olette saaneet nauttia Philippoksen ystävyydestä, jonka varjossa hän koetti toteuttaa myöskin muut vallanhimoiset hankkeensa. Mutta tämän syrjäytän.
Sitävastoin arkailematta julistan, että oikea ja parjaushaluton puhujan arvostelija ei tee tuollaisia syytöksiä, kuin mitä sinä nyt latelet, keksiessäsi kaikenlaisia esimerkkejä ja matkiessasi erityisiä puhetapoja ja ruumiinliikkeitä (sillä siitä tietysti, huomaathan, helleenein kohtalo suuresti riippuu, käytänkö tätä vai tuota sananpartta ja ojennanko käteni sinne vai tänne), vaan oikea arvostelija tahtoo tosiolojen mukaan päättää itse, mitä apukeinoja ja sotavoimia valtiolla silloin oli, kun minä ryhdyin asioihin käsiksi, ja mitä minä tultuani johtoasemaan sille lisäsin, ja mikä asema vastustajillamme silloin oli. Jos sotavoimia olisin vähentänyt, hän olisi voinut osoittaa vian olevan minun puolellani, jos taas niitä olisin lisännyt, hän ei olisi voinut parjata. Kun sinä olet tällaista selostusta karttanut, minä puolestani tulen asiaa valaisemaan. Te saatte myöskin nähdä, puhunko todenmukaisesti.
Kaupungin voimanlähteinä olivat silloin saaret, tosin eivät kaikki, vaan pienimmät. Sillä ei Khios eikä Rhodos eikä Kerkyra ollut puolellamme. Verotulot tekivät neljäkymmentäviisi talenttia ja nämä oli jo edeltäpäin kerätty. Raskasaseisia ja ratsumiehiä oli ainoastaan kotimaisia. Mutta se taas oli kaikista peloittavinta ja vihollisille erittäin suotuisaa, että noiden toimesta (Aiskhineen ja hänen kannattajainsa) kaikki naapurimme, megaralaiset, theebalaiset, euboialaiset, olivat tulleet pikemminkin vihollisiksemme kuin ystäviksemme. Tässä asemassa kaupunki silloin oli, eikä kukaan voi tätä perättömäksi väittää. Tarkastakaa toiselta puolen, miten Philippos, jota vastaan meidän piti taistella, oli asiansa järjestänyt. Ensiksikin hän itsevaltiaasti hallitsi asetovereitaan, mikä sota-asioissa on kaikista tärkeintä. Edelleen nuo olivat aina asestettuina. Toiseksi hänellä oli rahaa yltä kyllin ja hän voi vapaasti mielitekojaan tyydyttää, tarvitsematta edeltäpäin tehdä päätösehdotuksia ja julkisesti neuvotella sekä alistua panettelijain tuomittavaksi ja joutua syytteenalaiseksi lainvastaisesta menettelystä, eikä hän ollut tilivelvollinen kellekään toiselle, vaan oli kuin olikin itsevaltias johtaja ja herra kaikin puolin. Mitä sitten minulla oli, minulla, joka olin hänen vastustajansa (sitäkin sietää oikeudenmukaisesti harkita)? Ei mitään. Sillä ensiksikin te myönsitte noille hänen palkkalaisilleen vapaan puhevallan samoin kuin minullekin, mikä oli ainoa oikeuteni, ja aina kun nuo rähinällään minut voittivat (se tapahtui usein milloin mistäkin syystä), silloin tekin siis olitte toimineet vihollisten hyväksi. Mutta kaikesta tästä epäkohdasta huolimatta taivutin kuitenkin teidän liittolaisiksenne euboialaiset, akaialaiset, korinthilaiset, theebalaiset, megaralaiset, leukadilaiset sekä kerkyralaiset, joilta saatiin yhteensä 15,000 palkkasoturia ja 2,000 ratsumiestä omien sotavoimain lisäksi. Suoritettavan veroerän kohotin mitä suurimpaan määrään. Jos sinä, Aiskhines, taas puhut joko theebalaisten tai byzantionilaisten tai euboialaisten oikeutetuista vaatimuksista ja nyt väität, että kaikkien olisi pitänyt suorittaa samat maksut, niin ensiksikään et näy tietävän, että jo tätä ennen kaupunkimme varusti niistä helleenien puolesta taistelevista kolmisoutulaivoista, joita yhteensä oli 300, eikä se sen tähden luullut olevansa huonommassa asemassa kuin muutkaan eikä tahtonut tuomita neuvonantajiaan, ollen paheksumatta sitä, mikä oli tapahtunut (se olisikin ollut häpeällistä.) Päinvastoin se kiitti jumalaa siitä, että oli voinut suorittaa toista vertaa enemmän kuin muut kaikkien pelastukseksi, silloin kun yhteinen vaara uhkasi helleenejä. Edelleen teet näille huonon palveluksen parjatessasi minua. Sillä mitä varten siitä nyt puhut, mitä silloin olisi pitänyt tehdä, kuin itse puolestasi, vaikka olitkin kaupungissa ja neuvotteluissa läsnä, et mitään tuonsuuntaista ehdotusta tehnyt, jos se muuten olikaan mahdollista silloisissa oloissa, jolloin meidän vähemmän tuli noudattaa tahtoamme kuin yleisen tilanteen vaatimuksia. Sillä olihan tuo jo valmiina tekemään vastatarjouksia ja viipymättä vastaan ottamaan luotamme karkoitetut ja vielä lisäksi antamaan heille rahapalkintoja.
Mutta jos minua syytetään hyvin suoritetuista toimenpiteistäni, mitä arvelunne mukaan nuo jumalattomat ihmiset silloin olisivat tehneet taikka sanoneet, jos minä kultavaa'alla olisin punninnut menoerät, ja kaupungit olisivat luopuneet ja menneet Philippoksen puolelle, ja tämä samalla olisi päässyt Euboian, Theeban ja Byzantionin valtiaaksi? Tietysti väitettäisiin, että heidät oli jätetty oman onnensa nojaan ja pois karkoitettu, vaikka ne olisivat tahtoneet meihin liittyä. Edelleen, että "Philippos byzantionilaisten avulla on päässyt Hellespontoksen hallitsijaksi ja samalla yksin määräämään helleenein viljan tuonnista, theebalaisten aiheuttama ankara, rajaseuduilla yltynyt sota on siirtynyt Attikaan, ja Euboian puolelta hyökkäävät merirosvot ovat tehneet meriliikkeen mahdottomaksi". Näin todellakin he puhuisivat ja paljon muuta tämän lisäksi. Oi, Ateenan miehet, väärä ilmiantaja on kelvoton, kelvoton aina sekä kauttaaltaan parjaus- ja moitteenhaluinen. Tuo hylkiö on luonteeltaan aivan kuin kettu, joka alusta pitäen ei koskaan ole tehnyt mitään kunniallista eikä jaloa, tuo perin surkuteltava apina ja maaseudun kiertelevä Oinomaos,[153] köykäiseksi punnittu puhuja. Sillä mitä hyötyä sinun hirveästä puhetaidostasi on ollut isänmaalle? Nytkö menneistä asioista tahdot meille puhua? Ikäänkuin lääkäri, käytyään sairaiden potilaidensa luona, ei ensinkään puhuttelisi heitä eikä neuvoisi, miten he taudistaan voisivat päästä, vaan seuraisi mukana, kun jollekulle vainajalle osoitettaisiin viimeistä kunniaa, ja hautakummulla lausuisi: "jos tuo ihminen olisi toisin menetellyt, hän ei olisi kuollut". Mieletön, vieläkö tahdot puhua? Niinpä tulette huomaamaan, etten minä ensinkään ollut syypää myöskään valtion onnettomuuteen, jonka johdosta sinun, katalan, pitäisi vaikeroida eikä rehennellä. Tarkatkaa seuraavaa. Mihin tahansa minut lähettilääksi valitsittekin, en missään joutunut alakynteen väitellessäni Philippoksen lähettiläiden kanssa enkä voitettuna lähtenyt tieheni, en Thessaliasta, en Ambrakiasta, en Illyriasta, en thraakialaisten kuninkaiden luota, enkä sanalla sanoen mistään muualtakaan, en lopuksi Theebastakaan, vaan siellä, missä hänen lähettiläänsä puheellani lyötiin, hän asevoimallaan hyökäten jälleen pääsi voitolle. (245 §) Tästä nyt syytät minua etkä häpeä pilkata muka tarmon puutetta sen miehen, jonka, kuten sinä vaadit, olisi pitänyt olla Philippoksen sotavoimiakin väkevämpi? Ja pelkästään sanojeni vaikutuksesta tämän tuli tapahtua? Enhän voinut hallita mitään muuta? En sotamiesten sydämiä, en taistelevien onnea enkä sotapäällikkyyttä, josta sinä vaadit minun tiliä tekemään. Niin nurjamielinen olet. Mutta puhujan tilivelvollisuutta tutkikaa tarkoin. Siitä en tahdo kieltäytyä. Mitä se sitten on? Tapahtumain alkusyyt ja seuraukset tulee tuntea, niitä edeltäpäin aavistaa ja muille edeltäpäin ilmoittaa. Juuri niin minä olen tehnyt. Edelleen myöskin jokaisen toimettomuus, vitkallisuus, tietämättömyys ja riidanhalu, mitkä kansalaisten väliset epäkohdat eivät ainoassakaan vapaassa valtiossa ole vältettävissä, on mitä vähimpään poistettava ja sen sijaan intoa viritettävä yksimielisyyteen, ystävyyteen ja velvollisuuden täyttämiseen. Tämänhän kaiken olen suorittanut, eikä siinä kukaan koskaan ole havaitseva mitään laiminlyöntiä puoleltani. (247 §) Jos siis joltakin kysyttäisiin, miten Philippos pääasiallisesti pääsi päämääränsä perille, kaikki vastaisivat: "sotajoukollaan sekä palkitsemalla ja lahjomalla valtiomiehiä". Minä puolestani en ole ollut sotavoimiemme komentaja enkä johtaja, joten siis en ensinkään ole tilivelvollinen tuohon alaan kuuluvista toimenpiteistä. Mutta milloin lahjain vastaanotto tai siitä kieltäyminen oli kyseessä, silloin minä Philippoksen olen voittanut. Sillä samoin kuin ostaja on voittanut sen, joka rahoja vastaanottaessaan hänen tarjouksensa on hyväksynyt, niin sekin, joka kauppaan ei ole suostunut eikä lahjoista välittänyt, on ostajan voittanut. Niinpä valtio, mikä minua koskee, on ollut voittamaton.
Tämän siis olin saanut aikaan ja lisäksi muuta samantapaista paljon muun ohella, jonka vuoksi tuo (Ktesiphon) oli oikeutettu tekemään minuun nähden puheenalaisen ehdotuksensa. Mitä aihetta te kaikki puolestanne olitte hänelle siihen antaneet, tulen heti sanomaan. Heti taistelun jälkeen keskellä kauhuja ja vaaroja kansa ensiksikin hyväksyi kaupungin pelastusta koskevat ehdotukseni, vaikka se oli nähnyt ja kuullut kaikki toimenpiteeni, kun taas toiselta puolen ei olisi ollut ihmeteltävää, jos rahvas ei olisi ymmärtänyt menettelyäni, ja kaikki, mitä kaupungin suojelukseksi olin tehnyt, vartiostojen sijoitus, suojakaivokset, muureihin myönnetyt varat, toteutui päätösehdotusteni mukaan. Toiseksi (249 §) kansa valitsi minut ennen muita hankkimaan viljaa. Kun sitten liittoutuneet, jotka tahtoivat minua vahingoittaa, olivat minua vastaan tehneet kanteensa, tilintekoa koskevat syytöksensä ja ilmiantonsa ynnä kaikkea muuta tuontapaista, alussa tosin eivät persoonallisesti, vaan toisten välityksellä, joten he itse siten luulivat pysyvänsä salassa, minä syystä kyllä pelastuin kaikista noista vaaroista ensiksikin jumalain avulla, toiseksi teidän ja muiden ateenalaisten avulla. (Tehän epäilemättä tiedätte ja muistatte, kuinka minut ensi aikoina joka päivä haastettiin oikeuteen ja miten he eivät jättäneet hyväkseen käyttämättä Sosikleen[154] ymmärtämättömyyttä, Philokrateen[155] panettelua, Diondaksen[156] ja Melantoksen[157] raivoa eivätkä mitään muutakaan keinoa.) (250 §) Tämä on totuus ja se on omiansa todistamaan valantehneiden tuomarein eduksi, jotka olivat valanvelvoituksesta tietoisia. Kun te siis vapautitte minut vastaani tehdyistä kanteista ettekä suoneet syyttäjille täyttä äänimäärää, päätitte samalla minun parhaiten toimivan valtion hyväksi. Suoriutuessani taas lainvastaisen menettelyn syytöksistä, olen osoittanut, että ehdotukseni ja puheeni ovat olleet lainmukaisia. Kun te hyväksyitte minun tilintekoni, olette myöntäneet minun oikein ja lahjomattomasti suorittaneen kaikki. Kun siis asianlaita oli tämä, millä nimellä Ktesiphonin sopii toimenpiteitäni todenmukaisesti mainita? Tietysti sillä nimellä, mitä niistä hänen huomionsa mukaan kansa, valantehneet tuomarit sekä järkähtämätön totuus käyttivät.
(251 §) "Niin tosiaankin", hän myöntää, "mutta onhan Kephalokselle se mainehikasta, ettei häntä koskaan ole syytetty valtiollisesta rikoksesta".[158] Se onkin jumalan tähden suuri onni! Mutta tokkopa sitä oikeastaan vikana on pidettävä, että minua usein on syytetty, mutta ei koskaan todistettu syypääksi vääryyteen? Kuitenkin, Ateenan miehet, mitä tuohon (Aiskhineeseen) tulee, voisi minun osakseni tulla sama maine kuin Kephaloksenkin. Sillä kirjallisesti hän ei koskaan minua ole syyttänyt eikä jatkanut syytöstään oikeudessa, joten sinunkin tulee myöntää, etten ole Kephalosta huonompi kansalainen.
(252 §) Kaikkialla täten hänen ymmärtämättömyytensä ja parjailunsa tulevat näkyviin, erittäin selvästi siinäkin, mitä hän onnesta on lausunut. Minä puolestani ylimalkaan pidän sitä ihmistä mielettömänä, joka toista soimaa hänen kohtalostaan. Sillä jos se, joka ennen muuta kehuu omia saavutuksiaan ja luulee olevansa onnellisimmassa asemassa, on tietämätön, kestääkö hänen onnensa iltaan saakka, miten siitä sitten voikaan puhua tai toista syyttää? Kun hän monen muun ohella myöskin tästä kerskailee, niin tarkatkaa, Ateenan miehet, ja harkitkaa, kuinka paljoa oikeammin ja inhimillisemmin minä puhun onnesta. Minä puolestani pidän valtion onnea oivallisena, ja huomaan myöskin dodonalaisen Zeuksen[159] sitä meille ennustavan; se kohtalo taas, joka nyt kaikkein ihmisten osaksi tulee, on kova ja kauhea. Sillä onhan jokainen helleeneistä tai barbaareista tähän aikaan saanut kärsiä suuria onnettomuuksia? Mutta minä pidän valtion hyvänä onnena sitä, että me olemme valinneet mainehikkaimman osan ja olemme niitä helleenejä paremmassa asemassa, jotka ovat arvelleet lakkaamatta voivansa onnellisina elää, jättäessään meidät kohtalollemme alttiiksi. Että meitäkin onnettomuudet ovat kohdanneet, eikä kaikki ole tapahtunut tahtomme mukaan, siinä arvelen kaupunkimme saaneen kokea kaikkien ihmisten kohtaloa, joka meidänkin päällemme on tullut. Mitä taas omakohtaisesti minun ja kaikkien meidän muiden onneen tulee, on mielestäni oikein, että sitä arvostellaan yksityisolojen puitteissa. Näin minä omasta mielestäni oikein ja todenmukaisesti arvostelen onnea koskevia olosuhteita ja, kuten luulen, teidänkin mielestänne. Hän taas puolestaan väittää, että minun yksityinen kohtaloni on enemmän vaikuttanut kuin valtion yhteinen onni, pieni ja vähäpätöinen enemmän kuin hyvä ja suuri. Miten tämä voisi olla mahdollista?
Jos sinä, Aiskhines, kuitenkin olet päättänyt kauttaaltaan tutkistella onneani, niin tarkastele ensin omaa osaasi, ja jos huomaat minun asemani olleen edullisemman, niin lakkaa parjaamasta sitä. Silmäilepä siis onneasi heti alusta pitäen. Älköön, jumalan nimessä, minua kukaan syyttäkö tylyydestä. Sillä minä pidän sitä mielettömänä, jos joku toista häpäisee hänen köyhyytensä takia, taikka ylpeilee sen johdosta että on rikkaudessa kasvatettu. Mutta tuon hylkiön häväistyksen ja panettelun tähden minun täytyy kajota myöskin sellaisiin seikkoihin; kuitenkin tulen niitä koskettelemaan, mikäli olosuhteet myöntävät, niin lieveästi kuin mahdollista.
Minulle, Aiskhines, pojasta pitäen oli mahdollista saada tarvittavaa kouluopetusta ja päästä sellaiseen taloudelliseen asemaan, ettei ollut pakko köyhyyden tähden ryhtyä mihinkään häpeälliseen tekoon. Jätettyäni taakseni poika-iän voin omaisuuteni mukaan toimia: kustantaa kuoroja, varustaa sotalaivan, suorittaa varallisuusasteikkoni määräämiä veroja, eikä minun tarvinnut jättää sikseen yksityistä eikä yleistä anteliaisuutta, vaan saatoin hyödyttää sekä valtiota että ystäviäni. Kun olin päättänyt antautua valtion palvelukseen, menettelin siten, että sain usein kunniaseppeleitä isänmaaltani ja useilta muilta helleeneiltä, ettekä tekään, minun vihamieheni, yrittäneet väittää, ettei valitsemani valtiollinen suunta olisi ollut kunniakas. (258 §) Tämmöinen kohtalo tuli minun osakseni eläessäni, ja vaikka voisin paljon muutakin sanoa siitä, en tuohon tahdo kajota, vaan koetan olla varuillani, etten loukkaisi ketään, jos ylpeilisin onnestani. Sinä taas, kunnianarvoinen mies, joka muita halveksit, silmäile sinäkin, millaista oma kohtalosi on ollut. Poikasena kasvoit suuressa köyhyydessä, lakkaamatta työskennellessäsi isäsi kanssa kouluhuoneustossa, hämmentäessäsi mustetta, pestessäsi sienellä penkkejä ja lakaistessasi luokkahuonetta, etkä ollut vapaa poika, (259 §) vaan palvelija. Mieheksi vartuttuasi sinä luit ääneen rukouslauselmia äitisi loihtimistoimituksissa sekä avustit muuten häntä; vyötit öisin vihittäviä hirvivasikan vuotaan, sekoitit juomauhreja, puhdistit ja hieroit ihmisiä savella ja liidellä ja noustuasi puhdistustyöstäsi käskit heidän sanomaan: "olen pahan välttänyt, paremman löytänyt", samalla ylpeillessäsi, ettei kukaan siten koskaan ole ulvonut, minkä minä puolestani uskon; sillä älkää luulko, ettei hän osaisi ihmeteltävän heleästi ulvoakin, hän, joka niin korkeassa äänilajissa huutaa. Päivin sinä johdit (260 §) sitten kumina- ja valkopoppeliseppeleillä verhottuja juhlakulkueita pitkin katuja, vaskenvärisiä käärmeitä pahoinpidellessäsi ja huiskiessasi niitä pääsi päällä huutaen: "Euoi, Saboi", ja siinä sivussa tanssien: "Hyes Attes, Attes Hyes". Samalla eukot sinua kutsuivat esilaulajakseen ja johtajakseen, murattiseppeleen- ja korinkantajakseen y.m. kunnianimillä, ja sinä sait palkaksesi leivoksia, rinkeleitä sekä tuoreita hunajakakkuja.[160] Voisihan joku tämän johdosta täydellä syyllä ylistellä itseänsä ja onneansa? Kun sinä kirjoittauduit kansalaisten luetteloon[161] — olkoonpa se sitten tapahtunut miten tahansa (tuohon en kajoa) — kun siihen kirjoittauduit, sinä valitsit itsellesi heti sangen hauskan toimen, alempien virkamiesten kirjurin ja palvelijan paikan. Erottuasi viimein siitä ja tehtyäsi kaikkea, mistä muita syytät, silloin et suinkaan elämälläsi tuottanut häpeää entiselle toiminnallesi, vaan tarjouduit palkkaa vastaan palvelemaan Simykasta ja Sokratesta, noita n.s. "syvästi ähkyviä" näyttelijöitä,[162] näyttelit kolmannen näyttelijän osaa ja varastit toisten hedelmämaista viikunoita, viinirypäleitä ja öljymarjoja, kuin mikäkin hedelmäinkaupustelija, ja sait sen johdosta enemmän iskuja kuin noissa näytelmätilaisuuksissa, joita te elämän ja kuoleman uhalla toimeen panitte. Sillä leppymätön ja katkera sota oli teidän ja katsojain välillä, ja näiltä saamasi lukemattomat iskut oikeuttavat sinut pilkaten sanomaan niitä kurjiksi, jotka eivät sellaisessa löylyssä ole olleet.[163] Mutta sivuutanpa sen, minkä köyhyys ehkä on aiheuttanut, ja käyn tarkastamaan sinun luonteesi ikäviä puolia. Ensiksikin sinä valitsit sellaisen valtiollisen suunnan, kun näet kerran päähäsi oli pälkähtänyt antautua sille alalle, että isänmaan onnen aikana elit omasta puolestasi kuin arka jänis, pelokkaana ja vapisten, aina odottaen kohtalon iskua pahoista töistäsi, joista olit tietoinen; mutta milloin toiset olivat epäonnistuneet, silloin sinä näyttäydyit rohkeaksi ennen muita. Mutta ken tuhansien kansalaisten kuoleman johdosta uhmailee, minkä rangaistuksen tämä elävien puolelta onkaan ansainnut? Paljon muuta hänestä minulla olisi sanottavaa, mutta jätän sen siksensä. Sillä en ole tarpeeksi häikäilemätön, mainitakseni kaikkea siivotonta ja ruokotonta, mitä hänen viakseen voisin osoittaa, vaan ainoastaan sitä, minkä kosketteleminen minulle itselle ei ole häpeäksi.