Näin ollen asian lopullinen päätös ei voinut olla epävarma. Olihan Demosthenes, kuten Weidner huomauttaa, kansansa ylpeys, isiltä perityn, kauniin ihanteen marttyyri, helleenisen vapauden esitaistelija, vihatun kansallisvihollisen vastustaja. Tosin hänen politiikkansa ei vienyt toivottuun päämäärään, vaan kansa oivalsi kuitenkin sen ihanteellisen tarkoitusperän ja tämän elähyttämänä se tahtoi olla kiitollinen johtajalleen siitä, että hän oli valtion kunnian pelastanut.
Aiskhineen poliittinen maine oli epäilyksenalainen, samoin kuin myös hänen pyrintöjensä rehellisyys. Rauhanvälittäjänä hän oli tehnyt useita palveluksia valtiolle, mutta hänen ansiotyönsä muistuttivat Ateenan heikkoudesta ja onnettomuudesta. Ainoastaan se, joka kieltäymystä ja itsensähillitsemistä osasi arvostaa, voi ymmärtää Aiskhinesta. Mutta nuohan tosioloisesti eivät ole kansan syvien rivien hyveitä. Pahinta oli myöskin se, että häneltä puuttui vakaumuksellista rohkeutta pelkäämättä ja empimättä tunnustaa ja puolustaa ajamaansa kieltäytymisen asiaa; hänen puheissaan piilee jotakin salaperäistä ja hillittyä, melkeinpä ihmispelkoa, josta syystä hänen periaatteensa eivät ole olleet hänen oman kansansa eivätkä liioin historian suosimia.
Myöskin Demostheneen puolue oli suurempi ja mahtavampi kuin Aiskhineen. Edellisellä oli ollut pitkät ajat valta käsissään, ja moni, joka D:n menettelyä ei ennen ollut hyväksynyt, tahtoi nyt, ateenalaisen itsetietoisuuden elähyttämänä, hänen periaatteitaan kannattaa, kun valtion kunnia näytti olevan vaaranalainen.
Oikeusasiassaan Aiskhines, kuten arvatakin sopi, hävisi. Hän ei saavuttanut edes lainmääräämää viidettä osaa annetuista äänistä ja menetti sentähden oikeuden vastedes syyttäjänä esiintyä. Lisäksi hän sai maksaa 1,000 drakmaa sakkoa. Aiskhineen valtiomiesura oli silloin ainaiseksi päättynyt. Hän lähti vapaaehtoisesti maanpakoon ja asettui loppuiäkseen Rhodos-saarelle, tyydyttääkseen siellä retoorisia harrastuksiaan.
* * * * *
Blassin ja Stitzin mukaan selostamme vielä Demostheneen kyseenalaisen puheen sisällystä, mikä suunnitelmansa, kokoonpanonsa ja muodon puolesta voittaa kaikki muut hänen tuotteensa, tarkemmin seuraavasti.
Puheeseen sisältyy kaikkiaan neljä osaa: johdanto, valmistava osa, pääosa sekä loppulause. Tämä ei täydelleen vastaa oikeuspuheen suunnittelua, koskapa sen mukaan toisena osana pitäisi olla kertomus. Lainvastaista esitystä koskevissa valitusasioissa tuo osa kuitenkin voi jäädä pois, syystä että se pääasiallisesti jo sisältyy sekä "pääosaan" että sitä "valmistavaan osaan".
Johdanto (§§ 1-9).
Johdanto (§§ 1-9) alkulauseineen (§§ 1-8) vastaa laveudeltaan suuren puheen vaatimuksia ja on rakenteeltaan erittäin sopusuhtainen, alku ja loppu ovat keskenään, vieläpä samoja sanojakin kertaamalla, tarkoin yhdenmukaiset, samoin kuin myöskin molemmat keskustan muodostamat kohdat lähentelevät toisiaan sekä laajuudeltaan että sisällykseltään. Demosthenes on tässä puheensa osassa osoittanut erinomaista taitoa. Kaikissa jaksoissa on sama lopputarkoitus, että kuulijat olisivat hyvänsuopeita ja puolueettomia häntä kohtaan. Puhe on sävyltään milloin juhlallista, esim. rukouksissa, jotka aloittavat ja lopettavat tämän osan, milloin siveellistä laatua, vedoten ihmisluontoon ja sen heikkouksiin, milloin vaikuttavaa ja harrasta, mutta aina sävyisää ja hillittyä, kuten puolustuspuheen johdannon tuli olla. Tämän ja seuraavan jakson liittää toisiinsa selostava esitys (§ 9), mikä viittaa seuraavaan, kuitenkaan yksityiskohtiin kajoomatta.
Valmistava osa (§§ 10-52).