Kun minun siis tulee tänään, kuten näyttää, (8 §) tehdä tili sekä koko yksityiselämästäni että siitä, mitä valtiomiehenä yhteiskunnan hyväksi olen toiminut, tahdon taas rukoilla jumalia sekä uudestaan anoa teiltä, ensiksi, että suotte minulle tässä riita-asiassa niin paljon hyväntahtoisuutta, kuin mitä minä lakkaamatta kaupunkia ja teitä kaikkia kohtaan olen osoittanut, toiseksi, että (jumalat) auttaisivat teitä kaikkia tässä oikeusjutussa tekemään semmoisen päätöksen, mikä olisi omiansa sekä edistämään yhteiskunnan arvoa että tyydyttämään jokaisen yksityisen omaatuntoa.
(9 §) Jos Aiskhines olisi syytöksensä kohdistanut vain siihen, mitä hänen oikeushaasteensa tarkoitti, niin minäkin puolestani ryhtyisin heti itse (neuvoston) ennakkopäätöstä[3] puolustamaan. Mutta kun hän muuhun yksityiskohtaisesti kajotessaan ainakin yhtä paljon on käyttänyt sanoja ja enimmäkseen valheellisesti on minua soimannut, on mielestäni välttämätöntä ja samalla oikeuden mukaista, oi Ateenan miehet, ensin lyhyesti puhua tästä, ettei kukaan teistä asiaankuulumattomien puheiden tähden epäsuopeasti kuuntelisi minua haastetta koskeviin oikeusperusteisiin nähden.
Kaiken sen suhteen, mitä hän minua yksityiselämässäni on koettanut panetellen halventaa, tarkatkaa, kuinka yksinkertainen ja oikeuteen perustuva puolustuspuheeni on. Jos minä teidän mielestänne olen sellainen mies, jollaiseksi tuo syytöksissään minut on kuvannut (enhän missään muualla ole elänyt kuin teidän parissanne), älkää kärsikö puhettani, älkää siinäkään tapauksessa, että valtiomiehenä olisinkin suorittanut perin hyvin kaiken julkisen toimintani, vaan nouskaa ja tuomitkaa minut heti! Mutta jos te arvelette ja päätätte, että minä olen paljoa kelvollisempi tuota ja polveudun paremmista ihmisistä, enkä itse omaisineni ole huonompi ketään kunnon kansalaista, ollakseni puhumatta mitään loukkaavata, niin älkää uskoko tuota muissakaan asioissa, sillä onhan selvää, että hän kaikkea samalla tavalla on valehdellut, vaan suokaa minulle nytkin samaa hyväntahtoisuutta, jota aina useissa oikeusjutuissa tätä ennen olette osoittaneet. Niin pahansuopa kuin oletkin, Aiskhines, olit kuitenkin liian yksinkertainen olettaessasi, etten puheessani sitä koskettelisi, mitä hallinnon alalla olen suorittanut ja valtiomiehenä toimittanut, vaan kääntyisin suoraan panetteluihisi. Näin kuitenkaan en menettele; niin typerä en ole. Päinvastoin tulen lähemmin tarkastamaan julkista elämääni koskevia valheitasi ja panettelujasi; tuota sinun hillitöntä häväistyspuhettasi taas käsittelen myöhemmin, jos nämä läsnäolevat toivovat kuulla sitä.
Syytökset epäilemättä ovat lukuisat, ja muutamista lait säätävät kovia, vieläpä ankarimpia rangaistuksia; vireillä olevan jutun pelkkä tarkoitus onkin vihamiehen tavoin röyhkeästi panetella sekä loukata että häväistä ja samalla tahrata, y.m. kaikkea tuontapaista. Jos nuo syytökset ja tehdyt kanteet todellakin olisivat oikeat, ei valtiolla olisi niitä vastaavaa rangaistuskeinoa käytettävissä, ei likimainkaan. Sillä ei keltään saa riistää oikeutta esiintyä kansan edessä ja käyttää puhevaltaansa, eikä sitä sovi tehdä häpäisevässä ja vihamielisessä tarkoituksessa, sillä se olisi jumalien nimessä väärin sekä vastoin valtiosääntöä ja oikeutta, oi Ateenan miehet. Päinvastoin hänen olisi pitänyt heti minuun sovelluttaa lakien mukaiset rangaistukset niistä rikoksista, joita hän muka näki minun tekevän valtiota vastaan, varsinkin jos ne olisivat olleet niin raskauttavat, kuin mitä hän nyt surkean mahtipontisesti on näytellyt ja seikkaperäisesti paljastanut; jos hän huomasi toimintani aiheuttavan syytteen tekemistä, olisi hänen pitänyt ilmiantaa minut ja sillä tapaa saattaa teidän tutkittavaksenne; jos taas olin jotakin lainvastaista esittänyt, syyttää minua lainvastaisista toimenpiteistäni. Sillä eihän mitenkään ole mahdollista, että hän minun sijastani mieluummin olisi tahtonut syyttää Ktesiphonia, mutta olisi jättänyt minut itseni oikeuteen haastamatta, jos hän kerran olisi arvellut voivansa toteennäyttää syytöksensä minua vastaan. Ja jos hän jossakin muussa suhteessa, kuin mitä hän nyt on vastaani kantanut ja paljastanut, taikka ylimalkaan miten hyvänsä olisi huomannut minun väärin menettelevän teitä vastaan, olisihan joka tapauksessa ollut lakeja ja rangaistuksia ja tilaisuutta haastaa oikeuteen ja tätähän kaikkea olisi sopinut käyttää minua vastaan; ja kun hän kerran julkisesti olisi näin menetellyt ja siten edellämainittuja keinoja kohtaani sovelluttanut, olisi hänen syytöksensä ollut sopusoinnussa hänen toimenpiteittensä kanssa. Sen sijaan poikettuaan suoralta ja oikealta tieltä ja vältettyään itse tosioloihin liittyviä todistusperusteita, hän näyttelijän tavoin esittää kuluneilta ajoilta niin monet kokoon haalimansa syytökset, häväistykset ja panettelut. Edelleen hän kyllä syyttää minua, mutta haastaa tämän täällä oikeuteen, ja samalla kuin vihamielisyys minua kohtaan on hänellä todellisena perusaineena koko oikeusjuttuun, hän toiselta puolen ei koskaan siihen julkisesti minua vastaan ole ryhtynyt, vaan koettaa nähtävästi toiselta riistää kunnian. Mutta, oi Ateenan miehet, kaiken muun lisäksi, jota voitaisiin esittää Ktesiphonin puolustukseksi, on myöskin mielestäni, vieläpä mitä pätevimmillä syillä, mainittava se, että oikeuden mukaisesti meidän itse tulisi keskenämme suoriutua välillämme vallitsevasta vihamielisyydestä eikä jättää keskinäistä taisteluamme, vahingoittaaksemme sen sijaan jotakin toista henkilöä ketä tahansa. Sehän olisi jo ylenmääräistä vääryyttä.
Kaikki syytökset poikkeuksetta on tehty siis, kuten jo tästä voidaan huomata, sekä laittomasti että vastoin kaikkea totuutta; kuitenkin tahdon niitä jokaista erikseen tarkastaa, varsinkin mitä hän rauhaan ja lähetystöön nähden on minua vastaan valehdellut, esittäen syykseni sen,[4] mitä hän itse yhdessä Philokrateen kanssa on toiminut. On, Ateenan miehet, välttämätöntä ja samalla asianmukaista mieleen palauttaa, miten tapahtumat noihin aikoihin kehittyivät, voidaksenne itsekutakin arvostella vallitsevien olosuhteiden valossa.
Phokiinsodan syttyessä, johon minä en ollut syypää (sillä enhän silloin vielä ottanut osaa valtiolliseen elämään), te ensin olitte sitä mieltä, että toivoitte phokilaisten pelastuvan, vaikka huomasittekin, etteivät he oikein menetelleet, theebalaisten kärsimyksistä taas, olivatpa ne mitä laatua tahansa, te iloitsitte, teillä kun oli pätevä syy ja täysi oikeus heitä vihata; sillä Leuktran luona saavuttamansa menestyksen jälkeen he olivat kohtuuttomasti käyttäytyneet.[5] Tämän lisäksi koko Peloponneesos oli hajaantunut eri puolueisiin, eivätkä ne, jotka vihasivat lakedaimonilaisia, olleet kyllin mahtavia tuhotakseen heidät, eivätkä ne, jotka heidän avullaan ennen hallitsivat, enää olleet vaikutusvaltaisia kaupungeissaan, vaan sekä näiden että kaikkien muiden kesken vallitsi ääretön eripuraisuus ja sekasorto. Nähdessään tämän (sillä se oli yleensä tunnettua) Philippos lahjoi kaikkialla kavaltajat sekä saattoi kaikki pois suunniltaan ja kiihoitti toisiansa vastaan. Sitten käyttäen hyväkseen teidän erehdyksiänne ja ymmärtämättömyyttänne hän itse varustautui ja varttui kaikkien vahingoksi. Kun kaikille oli selvää, että theebalaisten, jotka ennen olivat niin kopeat, pitkällisen sodan näännyttäminä silloin pulassaan pakostakin täytyi turvautua teihin, tarjosi Philippos, ettei tämä tapahtuisi eivätkä kaupungit liittyisi toisiinsa, teille rauhaa sekä noille apuaan. Mikä oli häntä siihen avustamassa, että hän oli saamaisillaan teidät saaliikseen, kun te melkein vapaaehtoisesti annoitte pettää itsenne? Entä muiden helleenein menettelytapa, aiheutuiko se kelvottomuudesta vai tietämättömyydestä, vai oliko se molempaa, kun he eivät aineellisesti, eivät persoonallisesti eivätkä millään muullakaan tapaa avustaneet teitä, käydessänne keskeytymätöntä ja pitkää sotaa, vieläpä kaikkien eduksi, kuten tositapahtumat ovat osoittaneet? Tämän tähden te täydellä syyllä luonnollisesti olitte suutuksissanne ja valmiit kuuntelemaan Philipposta. Niinpä silloin solmittu rauha saatiin aikaan siten, eikä minun välitykselläni, kuten tuo valheellisesti syyttää. Puolueeton tarkastaja on huomaava, että noiden rikoksellisuus ja siinä sivussa lahjain vastaanotto ovat syynä nykyiseen pulaan. (21 §) Ja tämän kaiken minä tahdon totuuden nimessä tarkasti tutkia ja läpikäydä. Tulkoonpa tässä sitten vääryyttä päivänvaloon kuinka paljon tahansa, se kuitenkaan ei minua koske. Näyttelijä Aristodemoshan se oli,[6] joka ensimmäisenä puhui ja mainitsi rauhasta; agnusilainen.[7] Philokrates taas, sinun hyvä ystäväsi eikä minun, oi Aiskhines, vaikkapa valheesta halkeaisitkin, kannatti asiaa, laati ehdotuksen sekä myi itsensä yhdessä edellisen kanssa sitä tarkoitusta varten; asian puolesta esiintyivät sitten Eubulos ja Kephisophon,[8] jumala ties mistä syystä (en kajoa siihen tällä kertaa); minä en puuttunut enkä sekaantunut asiaan. Mutta kuitenkin, vaikka asianlaita oli tämä ja on tosioloisestikin semmoiseksi näyttäytynyt, hän oli niin häikäilemättömän hävitön, että uskalsi väittää juuri minun olleen syypään rauhaan, vieläpä olin muka estänyt valtiota yhteistoiminnassa helleenein liittokokouksen kanssa sitä solmiamasta.[9] Mutta tottatosiaan — miksi sinua puheessani oikein nimittäisinkään? — milloin sinä tämän johdosta ilmaisit mielipahaasi, vaikka olitkin saapuvilla ja näit minun valtiolta muka riistävän sellaisen edun ja sotaliiton, kuin nyt esität, taikka milloin sinä astuit esiin selittääksesi ja julistaaksesi sitä, mistä minua nyt syytät? Ja jos minä olisin myönyt itseni Philippokselle, estääkseni helleenein yhdistymistä, eihän sinun olisi tarvinnut olla vaikenematta, vaan huutaa, todistaa ja ilmaista se näille. Tätäpä sinä et koskaan tehnyt, eikä kukaan kuullut sinun siitä sanaakaan hiiskuvan. Eihän silloin lähetystöä mihinkään helleeniläiseen valtioon toimitettu, vaan kaikkien suhteen oltiin jo vanhastaan selvillä, eikä hän näistä oloista ole sanaakaan totta puhunut. Paitsi tätä hän vaiheittensa kautta vielä solvaisee valtiota mitä suurimmassa määrässä. Sillä jos te itse, samalla kun kehoititte helleenejä sotaan, toimititte lähettiläitä Philippoksen luo rauhasta keskustelemaan, silloin te, kuten Eurybatos,[10] ette menetelleet valtion hyväksi ettekä myöskään kelvollisten kansalaisten tavalla. Mutta näin ei ole asianlaita, ei ensinkään. Sillä missä tarkoituksessa te tuohon aikaan olisitte kutsuneet heidät (helleenit) luoksenne? Rauhanko tähden? Mutta sehän kaikilla jo oli. Vai sodanko tähden? Mutta tehän itse neuvottelitte rauhasta. Siispä alusta pitäen minä en ollut opastajana enkä syypäänä rauhaan, eikä muussakaan, mitä hän on päälleni valehdellut, selvästi ole vähääkään totta.
Tarkatkaa sitten edelleen, mihin toimenpiteisiin kumpikin meistä päätti ryhtyä, kun valtio oli solminnut rauhan. Sillä siitä myöskin tulette näkemään, kuka Philipposta kaikessa avusti, kuka taas teidän hyväksenne toimi ja koetti valtion etua valvoa. Minähän neuvostossa tein ehdotuksen, että lähettiläiden pitäisi mitä pikimmin purjehtia niihin seutuihin, missä he kuulisivat Philippoksen oleskelevan, ja saada häneltä valallinen vakuutus; mutta nuo esityksestäni huolimatta eivät pitäneet sitä suotavana. Mitä se merkitsi, oi Ateenan miehet? Sitä tulen kohta selostamaan. Philippokselle oli edullista pitkittää aikaa valantekoon niin paljon kuin mahdollista, teille taas sitä jouduttaa mitä pikimmin. Minkä tähden? Sen tähden, että te ette ainoastaan siitä päivästä, jolloin vannoitte, vaan vieläpä siitä, jolloin toivoitte rauhan syntyvän, olitte keskeyttäneet kaikki sotavarustukset, Philippos taas erittäin ajoi tätä asiaa jo kauan sitten, arvellen, kuten totta olikin, saavansa varmasti pitää hallussaan kaiken sen, mitä valtiolta ehtisi riistää ennen valantekoa; sillä eihän kukaan hänen mielestään sen takia tulisi rauhaa rikkomaan. (27 §) Kun minä siis, Ateenan miehet, tätä aavistin ja edellytin, tein minä kirjallisen esitykseni (purjehtia sinne, missä Philippos oleskeli, ja saada häneltä vala mitä pikimmin), jotta se tapahtuisi vielä silloin, kun thraakialaisilla, teidän sotatovereillanne, oli hallussaan Serreionin, Myrtenonin ja Ergiskeen seudut,[11] joista tuo nyt vasta pilaa teki,[12] ja ettei Philippos anastettuaan tärkeimmät paikat pääsisi Thraakian vallitsijaksi eikä voisi hankittuaan paljon varoja ja sotamiehiä tämän jälkeen helposti toteuttaa muitakaan hankkeitaan. Tästäpä ehdotuksesta hän ei puhu mitään eikä liioin sitä luetuta; kun minä neuvostossa olin sitä mieltä, että lähettiläiden tuli päästä kansan puheille, tuo minua siitä nyt soimaa.[13] Mutta mitä minun olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt ehdottaa, ettei päästettäisi puheille heitä, jotka olivat saapuneet, keskustellakseen teidän kanssanne, vai kieltää teatterin urakoitsijaa heille osoittamasta kunniapaikkaa? Mutta he olisivat istuneet kahden obolin paikalle, jos päätöstä ei olisi tehty.[14] Olisiko minun siis pitänyt suojella valtion pieniä etuja, mutta uhrata sen koko olemassaolo, kuten nuo ovat tehneet? Ei suinkaan. Otapa siis ja lue minulle se päätös, jonka tuo on kokonaan sivuuttanut, vaikka hyvin tiesi siitä.
Päätös. (29 §) (Mnesipholoksen ollessa arkonttina hekatombaión-kuun[15] 30 p:nä Pandionis-phyyleen päällikkyyden aikana esitti Paiania-kuntaan[16] kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., seuraavaa: Kun Philippos oli lähettiläitä lähettänyt rauhasta keskustelemaan ja saanut aikaan yhteisesti hyväksytyn sopimuksen, päätti neuvosto ja Ateenan kansa heti kaikista ateenalaisista valita viisi lähettilästä, jotta ensimmäisessä kansankokouksessa päätetty rauha tulisi lopullisesti voimaansa, valittujen taas tuli viipymättä matkustaa sinne, missä kuulisivat Philippoksen oleskelevan, sekä mitä pikimmin häneltä saada valallinen vakuutus ja myöskin puolestaan antaa se hänelle hänen Ateenan kansan kanssa tekemiensä rauhansopimusten mukaan, ottamalla huomioon myöskin molempien liittolaiset. Lähettiläiksi valittiin Anaflystos-kuntaan kuuluva Eubulos, Kothokidai-kuntaan kuuluva Aiskhines, Ramnus-kuntaan kuuluva Kephisophon, Phlya-kuntaan kuuluva Demokrates sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kleon.)[17]
Kun silloin tein tämän ehdotuksen ja pidin silmällä valtion enkä Philippoksen etua, nuo oivalliset[18] lähettiläät taas edellisestä eivät paljon välittäneet, vaan viipyivät Makedoniassa kokonaista kolme kuukautta, kunnes Philippos tuli Thraakiasta, kukistettuaan kaikki, vaikka he kymmenessä, vieläpä kolmessa, neljässä päivässä olisivat voineet saapua Hellespontoon sekä pelastaa seudut, otettuaan valan, ennenkuin hän olisi ehtinyt anastaa ne. Sillä meidän läsnäollessamme hän joko ei olisi niihin kajonnut, taikka me emme olisi päästäneet häntä valalle, ja niinpä hän olisi menettänyt rauhan eikä olisi voinut saavuttaa molempia etuja, ei rauhaa eikä maa-alueita.
Tämä siis oli ensimmäinen lähetystöä koskeva Philippoksen salajuoni, noiden vääryyttä harrastavien ihmisten lahjonta, jonka johdosta minä sekä silloin että nyt ja aina edelleen myönnän olevani noiden sekä vihamies että vastustaja. Mutta tarkatkaapa toista heti välittömästi seuraavaa, tätä suurempaa ilkityötä. Kun näet Philippos oli rauhan vannonut, vallattuaan sitä ennen Thraakian noiden avustaessa, koska eivät noudattaneet ehdottamaani kansanpäätöstä, osti hän taas nuo puolelleen, ettemme[19] ennen lähtisi Makedoniasta, kuin hän oli valmiiksi varustautunut phokilaisia vastaan aikomaansa sotaretkeä varten, jotta te, meidän ilmoittaessamme tänne hänen matkahankkeistaan ja varustuksistaan, ette lähtisi liikkeelle ja kolmisoutulaivoillanne purjehtisi Pylaihin,[20] sulkeaksenne, kuten ennenkin, vuorensolan, vaan että hän, teidän kuullessanne tästä meidän ilmoittaessamme, jo olisi solan toisella puolen, eikä teillä siis enää olisi mitään tekemistä. Vaikka Philippos oli ennättänyt saavuttaa tällaisia etuja, hän kuitenkin niin levottomasti pelkäsi yrityksissään epäonnistuvansa, jos te päättäisitte auttaa phokilaisia ennen heidän häviötään, että hän palkkaa tuon hylkiön itselleen, ei yhdessä toisten lähettiläiden kanssa, vaan yksinään hänet omasta puolestaan, sellaista teille sanomaan ja ilmoittamaan, jonka kautta kaikki menetettiin. Minä vaadin ja pyydän, oi Ateenan miehet, teitä koko oikeudenkäynnin aikana muistamaan, että jos Aiskhines syytöksissään ei ensinkään olisi poikennut alkuperäisestä haasteesta, en minäkään puhuisi mistään muusta, mutta kun hän sen ohella on tehnyt kaikkia mahdollisia syytöksiä ja soimauksia, täytyy minunkin jokaista syytöstä erikseen puolustuspuheessani lyhyesti kosketella. Mitä puheita hän sitten piti, joiden kautta kaikki menetettiin? Hänen mielestään muka ei saanut hätäillä sen johdosta, että Philippos oli kulkenut Pylain vuorensolan läpi; kaikki näet tapahtuisi toiveittenne mukaan, jos pysyisitte rauhallisina, ja kahden kolmen päivän perästä te muka kuulisitte hänen muuttuneen niiden ystäväksi, joiden luo hän vihollisena oli tullut, niiden viholliseksi taas, joiden luo hän ystävänä oli tullut. Sillä sanat eivät, hän virkkoi, vahvista ystävyydensiteitä — hän puhui näet sangen ylevästi — vaan yhteiset edut. Philippokselle ja phokilaisille sekä samoin teille kaikille olisi muka hyödyllistä vapautua noista tunnottomista ja tukalista theebalaisista. Tätä hänen puhettaan muutamat mielihyvällä kuuntelivat silloisen theebalais-vihan tähden. Mitä seurasi sitten tämän jälkeen heti siinä tuokiossa? Phokilaiset hävisivät ja heidän kaupunkinsa kukistettiin, te taas, vaikka olitte pysyneet alallanne sekä noudattaneet tuon neuvoja, heti tämän jälkeen pakenitte kaikkine kampsuinenne maaseudulta,[21] Aiskhines sai rahaa, ja tämän lisäksi theebalaisiin ja thessalialaisiin kohdistunut viha kääntyi Ateenaa vastaan, mutta kaikesta, mitä tapahtunut oli, Philippos sai niittää kiitosta. Tämän vakuudeksi lue minulle Kallisteneen esitys sekä (37 §) Philippoksen kirje. Näistä molemmista selviää teille kaikki. Lue!