Hän. Vielä häntä kysytte! Kuinka monesti olenkaan sanonut itselleni: Kuinka, Rameau, Pariisissa on kymmenen tuhatta hyvää ruokapöytää, kussakin viisitoista tahi parikymmentä paikkaa, ja noista paikoista ei ole yksikään sinua varten. On kukkaroita täynnä kultaa, jotka tyhjentävät sisällystänsä oikealle ja vasemmalle, eikä niistä tipahda lanttiakaan sinulle! Tuhannet kehnot pikku älyniekat, tuhannet sulottomat pikku nartut, tuhannet nerottomat juonittelijat käyvät hienosti puettuina, ja sinäkö et saisi itseäsi pidetyksi vaatteissa! Olisitko siihen määrään tylsä? Etkö sinä osaisi imarrella siksi hyvin kuin toinenkin? Etkö osaisi valehdella, vannoa, tehdä väärää valaa, luvata, pitää tahi syödä sanaasi siksi hyvin kuin toinenkin? Eikö osaisi olla yhtä matelevainen kuin joku toinenkin? Etkö osaisi edistää rouvan lemmenjuonta ja viedä perille herran rakkaudenkirjettä niinkuin kuka tahansa toinen? Etkö osaisi rohkaista tuota nuorta miestä puhumaan neidille, ja saada neitiä houkutelluksi häntä kuuntelemaan niin hyvin kuin toinenkin? Etkö osaisi tehdä jollekin porvaristytöllemme ymmärrettäväksi, että hän ei ole sievästi puettu, että kauniit korvarenkaat, vähän rusoväriä poskilla, pitsit tahi puolalaiskuosinen puku sopisi hänelle hurmaavan hyvin; että nuo pikku jalat eivät ole luodut käymään katua; että eräs hieno herra, nuori ja rikas, jolla on kultanauhukset puvussaan, uhkeat vaunut ja kuusi suurta lakeijaa, on hänet ohimennen nähnyt, ihailee häntä, eikä siitä päivin saa syödyksi ei juoduksi eikä unta silmiinsä, ja että hän siihen menehtyy?
— Mutta entäs pappani?
— Noh, noh, pappanne! Hän suuttuu siitä aluksi hiukan.
— Entäs mamma, joka minua niin varoittaa pysymään kunniallisena tyttönä; joka sanoo minulle, ettei tässä maailmassa ole mitään kunnian voittanutta.
— Vanhoja loruja, jotka eivät merkitse mitään.
— Entäs rippi-isäni?
— Häntä ette enää tapaa; tahi jos ette voi luopua päähänpistostanne mennä kertomaan hänelle huvikkeittenne historiaa, niin maksaa se teille muutaman naulan sokeria ja kahvia.
— Hän on ankara mies, joka jo kerran kielsi minulta synninpäästön tuon: Tule kammiooni laulun[53] vuoksi.
— Niin, kun ei teillä ollut mitään hänelle antamista; mutta kun näyttäydytte hänelle pitseihin puettuna…
— Saanko siis pitsejä?