Minä. L'Année littéraire! l'Observateur littéraire! Sehän on mahdotonta; nehän vihaavat toisiaan.
Hän. Se on totta, mutta kaikki kerjäläiset tekevät sovinnon ruokakupin ääressä. Tuo kirottu Observateur littéraire! Jospa paholainen olisi vienyt hänet ja hänen lehtensä! Tuo itara pikku papinrähjys,[119] tuo haiseva koronkiskuri se juuri on syynä minun onnettomuuteeni. Hän ilmestyi näköpiiriimme eilen ensi kertaa. Hän tuli siihen aikaan, joka meidät kaikki ajaa esiin loukoistamme, päivällisen aikaan. Kun on ruma ilma, niin onnellinen se meistä, jolla on taskussaan neljänkolmatta sou'n raha, millä kustantaa itselleen ajuri. Monikin on pilkannut veljeään, joka aamulla oli saapunut paikalle kuraisena selkärankaa myöten ja läpimärkänä, ja palaa itse sitten illalla asuntoonsa samanlaisessa kunnossa. Joutuipa kerran eräs, en enää muista kuka, muutama kuukausi sitten hurjaan riitaan kenkäinharjaajan kanssa, jolla on liikkeensä meidän porttimme pielessä; heillä oli päättämätöntä tiliä keskenään; velkoja tahtoi, että velallinen maksaisi hänen saatavansa, ja tällä ei ollut rahoja, eikä hän päässyt sisään portaisiin joutumatta tuon toisen kynsiin. — Ruoka tuodaan pöytään, abbélle annetaan kunniasija pöydässä, hänet pannaan istumaan yläpäähän. Minä astun sisään, huomaan hänet. "Kuinka, abbé", sanon hänelle, "tekö olette kunniasijalla? Sehän on varsin hyvä täksi päivää; mutta huomenna, luvallanne sanoen, astutte lautasta alemmaksi, ylihuomenna vieläkin lautasta alemmaksi, ja niin edespäin lautanen lautaselta joko oikealle tahi vasemmalle, kunnes te siltä paikalta, joka kerran oli minulla ennen teitä, Fréronilla kerran minun jälkeeni, Doratilla[120] kerran Fréronin jälkeen, Palissotilla kerran Doratin jälkeen, joudutte pysyväiselle paikalle minun viereeni, joka olen mitätön äijä-pahanen niinkuin tekin, che siedo sempre come un maestoso cazzo fra duoi coglioni".[121] Abbé, hyvänahkainen mies, joka käsittää kaikki hyvin päin, rupesi nauramaan; neiti, johon tehosi huomautukseni ja sattuva vertaukseni, rupesi nauramaan; kaikki, jotka istuivat abbén oikealla ja vasemmalla puolella, tahi jotka hän oli pannut siirtymään pykälää alemmaksi, rupesivat nauramaan; kaikki nauravat, paitsi talon herra, joka suuttuu ja lausuu minulle sanoja, jotka eivät olisi mitään merkinneet, jos olisimme olleet kahden kesken…
— Te olette nenäkäs tungettelija!
— Sen kyllä tiedän, ja sillähän ehdolla te minut otittekin taloonne.
— Te olette heittiö!
— Niinkuin toinenkin.
— Kerjäläinen!
— Olisinko muutoin täällä?
— Minä ajatan teidät ulos!
— Päivällisen syötyäni menen itsestäni.