Hän. Samaa mitä te, minä ja kaikki muut tekevät, hyvää, pahaa, eikä mitään. Sitten minun on ollut nälkä, ja olen syönyt, kun siihen on ollut tilaisuutta; syötyäni on minua janottanut, ja olen silloin tällöin juonut. Sillävälin kasvoi partani, ja kun se oli kasvanut, olen sen ajattanut.
Minä. Siinä olette tehnyt väärin; teiltä ei muuta puutu, ollaksenne viisaan miehen näköinen.
Hän. Niinpä kyllä, minulla on suuri ja ryppyinen otsa, säihkyvät silmät, terävä nenä, leveät posket, mustat ja tuuheat kulmakarvat, suuri suu, paksureunaiset huulet ja nelikulmaiset kasvot. Jos tämä kookas leuka olisi pitkän parran peittämä, niin se näyttäisi kerrassaan muhkealta pronssissa tahi marmorissa, tiedättekös.
Minä. Miesten sellaisten kuin Caesarin, Marcus Aureliuksen, Sokrateen rinnalla.
Hän. Ei, sopisin paremmin Diogeneen[22] ja Phrynen[23] keskelle. Olen häpeämätön kuin edellinen, ja jälkimmäisen tapaisten luona käyn kernaasti.
Minä. Voitteko aina hyvin?
Hän. Voin kyllä tavallisesti, mutta tänään en erinomaisesti.
Minä. Kuinka niin? Teillähän on oikein Silenuksen[24] vatsa, ja naama kuin…
Hän. Naama, jota voisi luulla sen vastapuoleksi. Näettekös, paha tuuli, joka laihduttaa rakasta setääni, lihottaa ilmeisesti hänen rakasta veljenpoikaansa.
Minä. Niin tottakin! Mainitsitte tuon setänne. Tapaatteko hänet joskus?