Hän. Kyllä, kulkemassa ohitseni kadulla.
Minä. Eikö hän tee teille mitenkään hyvää?
Hän. Jos hän kellekään sitä tekee, niin se tapahtuu hänen aavistamattaan. Hän on omaa lajiaan filosofi; hän ajattelee vain itseään, muusta maailmasta hän ei piittaa enempää kuin palkeennaulasta. Hänen tyttärensä ja vaimonsa kuolkoot milloin tahansa; kunhan vain heidän hautajaiskellojensa äänet soivat duodeciminä ja septemdeciminä, niin on kaikki hänestä niinkuin ollakin pitää. Se on onnellista hänelle; ja sille minä nerokkaissa ihmisissä annan erikoista arvoa, etteivät he kelpaa muuhun kuin yhteen; paitsi sitä ei mihinkään; he eivät tiedä, mitä merkitsee olla kansalaisia, isiä, äitejä, vanhempia, ystäviä. Meidän kesken sanoen, tulee olla kaikin puolin heidän kaltaisensa, mutta ei pidä toivoa, että heitä kasvaisi joka oksalla. — Tarvitaan ihmisiä, — mutta nerokkaita ihmisiä, ei, totta totisesti, niitä ei tarvita. He ne muuttavat maailman muotoa, ja pienimmissäkin asioissa on tyhmyys niin yleinen ja niin mahtava, ettei se korjaannu ilman riitaa. Asiat järjestyvät osaksi niinkuin he ovat kuvitelleet, osaksi ne jäävät entisilleen; siitä sitten kaksi evankeliumia, harlekinin puku.[25] Rabelaisin[26] munkin[27] viisaus se on se oikea viisaus hänen rauhalleen ja muiden: tee velvollisuutesi mitenkuten, puhu aina hyvää herra priorista ja anna maailman mennä menoaan mielensä mukaan. Se menee hyvin päin, koskapa ihmisten suuri enemmistö on siihen tyytyväinen. Jos osaisin historiaa, niin osoittaisin teille, että paha tässä matoisessa maailmassa on aina ollut peräisin eräistä nerokkaista ihmisistä; mutta en osaa historiaa, sillä en osaa yhtään mitään. Piru minut periköön, jos koskaan olen mitään oppinut, ja jos siitä, etten ole mitään oppinut, on minulle mitään haittaa. Olin eräänä päivänä aterialla erään Ranskan kuninkaan ministerin luona, jolla on älyä päässä kuin neljällä miehellä; no niin, hän todisti meille yhtä selvästi kuin yksi ja yksi on kaksi, ettei mikään ole kansoille hyödyllisempää kuin valhe, ei mikään vahingollisempaa kuin totuus. En enää tarkalleen muista hänen todisteitaan, mutta niistä oli päivänselvänä seurauksena, että nerokkaat ihmiset ovat inhoittavia, ja että jos lapsella syntyessään olisi tämän vaarallisen luonnonlahjan tunnusmerkki otsallaan, niin hänet pitäisi tukehduttaa tahi heittää likaviemäriin.
Minä. Ja kuitenkin nuo ihmiset, jotka niin vihaavat neroa, kaikki luulevat olevansa nerokkaita.
Hän. Luulen kyllä, että he sisimmässään niin ajattelevat, mutta en usko, että he uskaltaisivat sitä tunnustaa julki.
Minä. Se on vain vaatimattomuutta. Te aloitte kai silloin hirveästi vihata neroa?
Hän. Iäksi päivikseni.
Minä. Mutta muistanpa ajan, jolloin olitte aivan epätoivoissanne siitä, että olitte vain tavallinen ihminen. Ette koskaan tule onnelliseksi, jos aivan vastakkaiset syyt surettavat teitä yhtä suuresti. Pitäisi määrätä kantansa ja pitää siitä lujasti kiinni. Vaikka olenkin yhtä mieltä kanssanne siitä, että nerokkaat ihmiset tavallisesti ovat omituisia, tahi, kuten sananparressa sanotaan, suuret henget ovat aina hiukkasen hulluja, niin heitä kuitenkin aina ihaillaan; niitä aikakausia, jotka sellaisia eivät ole synnyttäneet, tullaan halveksimaan. He ovat kunniaksi kansoille, joiden keskuudessa ovat eläneet; ennemmin tahi myöhemmin heille pystytetään muistopatsaita, ja heitä pidetään ihmiskunnan hyväntekijöinä. Suokoon minulle anteeksi tuo ylevä ministeri, jonka sanoja minulle mainitsitte, mutta luulen, että joskin valhe voi hetkellisesti hyödyttää, niin se ajan oloon on ehdottomasti vahingoksi, ja että päinvastoin totuus on ajan oloon ehdottomasti hyödyksi, jos kohta voikin sattua, että se hetkellisesti vahingoittaa: ja siitä tekee mieleni päättää, että nerokas mies, joka vitsoo jotakin yleistä harhakäsitystä tahi ajaa jotakin suurta totuutta, aina on meidän kunnioitustamme ansaitseva olento. Saattaa sattua, että tuo olento joutuu ennakkoluulon tahi lakien uhriksi; mutta on kahta lajia lakeja: toiset ehdottoman oikeudenmukaisia ja yleisesti velvoittavia, toiset eriskummaisia, ainoastaan sokeudessa ja olojen pakosta vahvistettuja. Nämä jälkimmäiset tuottavat syylliselle, joka ne rikkoo, vain hetkellisen häpeän, häpeän, jonka aika siirtää takaisin tuomareihin ja kansoihin, iäti pysyväiseksi. Kumpi on tänäpäivänä joutunut häpeään, Sokratesko vai tuomari, joka pakotti hänet tyhjentämään myrkkymaljan?
Hän. Mitäpä se häntä auttaa? Eikö häntä kuitenkin tuomittu? Eikö hänen kuolemantuomiotaan yhtäkaikki pantu täytäntöön? Eikö hän sittenkin ollut rauhaa häiritsevä kansalainen? Eikö hän, halveksimalla huonoa lakia, yhtähyvin yllyttänyt houkkioita halveksimaan hyviäkin? Eikö hän silti ollut uskalikko ja eriskummainen ihminen? Äsken olitte vähällä tehdä nerokkaille ihmisille varsin vähän edullisen tunnustuksen.
Minä. Kuulkaahan minua, hyvä mies! Yhteiskunnalla ei pitäisi olla huonoja lakeja; ja jos sillä olisi vain hyviä, niin se ei koskaan joutuisi vainoamaan nerokasta ihmistä. En ole sanonut teille, että nero muka on eroittamattomasti kytketty kiinni häijyyteen tahi häijyys neroon. Useammin kai tyhmyri on ilkiö, kuin älykäs mies. Jos nerokas mies olisikin ylimalkaan juro seuramies, vaativainen, kärtyisä, sietämätön; jos hän olisi vaikka ilkiökin, niin mitä siitä päättäisitte?