Eihän saattanut kieltää, että sängyt olivat paremmat kuin
Aaste-tuvassa, mutta me siitä huolimatta emme nukkuneet sen paremmin.
Seuraavana aamuna Jim ei ollenkaan tahtonut ilmaista, missä hän oli yön nukkunut. Vihdoin me saimme selville, että hän oli istunut koko yön pölkkytuolissa takan vieressä. Talossa ei ollut enää huoneen pahaistakaan; Lowellit asuivat molemmissa vierashuoneissa ja meillä oli ollut Jimin huone.
Arvaatte miten noloja olimme. Butler kantoi aamiaisen huoneeseen — hopeatarjottimella teetä ja keksiä — me olimme nälkäisiä kuin korpit ja söimme jok'ikisen murun.
Tänään aurinko jälleen paistoi. Niin, heti kun ilkeisimme, lähtisimme pois, se oli varma.
XIII.
Milloinkaan ei ole luotettava ihmisiin, joilla on liikkumattomat silmät. Ei, silloin kun silmät tanssivat jonkun ihmisen päässä, on hän paljoa luotettavampi. Ne ovat niin juonikkaita, tuollaiset liikkumattomat naamat.
Kate Lowell oli eräs tuollaista vastenmielistä laatua. Miksi hänen nyt piti tulla keikahtaa tähän keskelle meidän ihaninta idylliämme turmelemaan viimeiset päivät. Sillä loppu läheni vinhaa vauhtia, joskaan me emme sitä tienneet.
Hän käyttäytyi Jimiä kohtaan aivan kuin tämä olisi hänen omaisuuttaan. Aina hän kulki pitäen häntä kiinni käsivarresta kuin ystävätär. Ei tullut kysymykseen, että Jim olisi saanut puhua puoltakaan sanaa yksin meidän kanssamme; hän tuli heti pistäen väliin vaaleanpunaisen pörrötukkansa ja pitkät hampaansa.
Niin, odotappa vaan, kun pääsemme Aaste-tupaan, niin silloin Jim on jälleen meidän!
No, me lausuimme jäähyväiset vanhalle mr. Burnsille ja kiitimme häntä kauniisti olostamme. Oli selvä, että hän kysyi emmekö tahtoneet jälleen lohta. Luulen, ettei hänen vanhoissa aivoissaan ollut muita ajatuksia kuin lohet ja lohet.