— Niin, mutta ei nyt illalla.
— Niin, hän oli melkein hieman ilkeä.
— Minun mielestäni on kauhean hävytöntä, että sinä sanot niin, — sanoi Dorthe.
— Kylläpä sinä kiivastut, — sanoi Susanna.
— Näithän, että me tulimme sopimattomaan aikaan, — sanoi Dorthe, — mutta miten kiltti hän oli kuitenkin koko ajan —
— Minusta hän oli kyllin jäykkä ja ikävä meidän tullessamme.
He puhuivat äänekkäämmin — minä viittasin Lowellien seinään: — St — hiljaa —
— Minulle samantekevä, — sanoi Susanna, — mutta hän oli kuiva meidän tullessamme.
— Sinä olet inhoittava, sinä — sanoi Dorthe.
He murisivat peiton alla molemmat — vihdoinkin he lopettivat.