Jim loi meihin pitkän katseen. Me hapuilimme ylämäkeä kotiin päin,
Aaste-tupaan.
Uh, miten kiusallista tämä oli. Kun saattoikin olla ketään sellaista, jolla oli olevinaan suurempi oikeus Jimiin kuin meillä! Kaikki huvihan oli talla tavalla ollutta ja mennyttä — mitä iloa oli olla Aaste-tuvassa, jos tuo inhoittava miss piti hänet erillään meistä.
— Hyi, — sanoi Susanna, — miksi menimmekään eilen Svartlieen — minä kadun suuresti.
— Oli paha Jimillekin, että tulimme, — sanoi Dorthe.
— Sitähän minä sanoin — mutta milloinkaan te ette kuuntele minun ajatustani, — jatkoin minä.
— Emme, kun sinulla on niin sietämätön tapa huomautella kaikesta.
Tietysti minun täytyi vastata sellaiseen. Me riitelimme kauheasti!
Se oli ikävin päivä, mitä olimme Aaste-tupaan tulomme jälkeen viettäneet. Susanna oli aivan inhoittava. Miten kyllästynyt esimerkiksi olenkaan kaikkeen hänen järjestyksenpuutteeseensa. — Laittaessaan vuoteen hän esimerkiksi ei pane koskaan lakanan reunoja patjan alle, ja tyynyn hän aina paiskaa muitta mutkitta sänkyyn.
— Sinusta ei koskaan tule kalua, — sanoin minä.
— Kun minä en seiso ja näpli ja vedä lakanaa — hah hah haa — on aivan kuin sinä olisit meidän kaikkien komentaja ja kuin kutkaan muut kuin sinä eivät voisi saada mitään aikaan täällä Aaste-tuvassa —