— Ja onhan niitä tuollaisii tytönheilakkoja Intijassahii, — Maailman
Matti lähetti jälleen pitkän, ruskean säteen heinikkoon.
Minä kavahdin Dorthen kaulaan. — Älä välitä siitä, mitä nuo sanovat,
Dorthe; me tunnemme Jimin, mutta eivät nuo.
Ja siinä oli Aaste-tupa päivänpaisteessa ja varjossa, ja valkoiset, liitelevät pilvet heittivät pitkiä, pehmeitä värivivahduksiaan tuntureille — pihlajissa, jotka varjostivat Aaste-tuvan kattoa, oli jo suuria, punaisia terttuja — ne loistivat syvänsinistä taivasta vasten.
Mutta seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Dorthe lepäsi pitkin pituuttaan lyhyessä, vihreässä ruohikossa ja itki.
Tietysti Jim tulee takaisin Dorthen luokse.
Niin, ettekö tekin sitä usko?