Dorthe livertää nauraessaan.
Kas, Siinähän oli pappila. Suuri ja autio, eikä erikoisen kaunis. Monta ikkunaa ilman verhoja.
Autiota ja hiljaista myöskin päivänpaisteisella, tyhjällä pihalla.
Siltä ei ainakaan näytä minun pappilassani, kun tulen papinrouvaksi, sen tiedän.
Minulla ei muutoin olisi mitään vastaan tulla papinrouvaksi juuri tähän seutuun — kuka silloin olisi pappi — niin, sitä en sanoisi, vaikka polttaisitte minut elävältä.
Tuolla tuli varmaankin pastori — pitkä ja laiha — hän näytti siltä kuin olisi ollut valkaistavana — hänen partansa ei ollut ajeltu, sen vuoksi hän siveli koko ajan leukaansa.
— Kas niin, vai te sitä asutte Aaste-tuvassa — niin, niin — se on kai vaihtelua — niin, siellä ylhäällä on kaunista — (hän siveli leukaansa) — tämä on rauhallista seutua — saatatte huoleti asua siellä —
— Puhuimme kaupungissa teidän tyttärenne keralla —
— Vai niin — niin, niinhän te teitte — niin, hänhän tahtoi kaupunkiin — minähän elelen täällä yksin — vaimoni kuoli kolme vuotta sitten —
— Täällä on kaunista, — sanoin minä.