— Niin, kun on päässyt rauhaan — mutta nuorisolle kenties liian hiljaista — en tiedä — minun tyttäreni kaipasi aina pois — niin, niin —
— Minusta häntä on sääli, — sanoin minä noustessamme jälleen ylämäkeä; — näittekö miten repaleiset hänen paidanhihansa olivat ranteista? Jos minulla olisi noin kalpea isä, joka paidanhihat repaleina yksin istuisi autiossa pappilassa, niin minä en matkustaisi hänen luotaan — tekisittekö te sen?
— Huh, — sanoi Susanna, — ymmärrän niin hyvin, että hän matkusti — hänhän on nuori, ja hänenhän tulee elää omaa elämäänsä —
— Minä en saata ajatella, että minun isäni noin kulkisi yksin pappilassa, — sanoi Dorthe; — olen sydämeni pohjasta iloinen, että hän on kaupungissa, konttorissa —
— Niin, mutta jos hän —
— Niin, juuri sitä en voi ajatella, — nauroi Dorthe.
Illalla laulurastas liversi niin että me aivan hiljaa istuimme porraskivellä kuunnellen.
— Tuolla on taas yksi — siu — siu —
Ja vielä kauempana mäessä — siu — siu.
Ja aurinko kylvi kultiaan pitkinä valoviiruina tuntureille.