— Kuulkaa, me jäämme tänne, — sanoin minä, — emmekä matkusta.
— Niin, luonnollisesti me jäämme tänne, — sanoi Susanna.
— Täällä on niin sanoin selittämätöntä, — sanoi Dorthe.
Ainoastaan pieni oven haka oli salpana, mikä eroitti meidät suuren suuresta, pimeästä metsästä, mutta meille ei tosiaankaan jäänyt aikaa ajatella sitä.
Sillä pantuamme nukkumaan täytyi meidän ensin kuunnella laulurastasta — oli kuin se olisi ollut aivan seinän takana.
Ja sitten me heti nukuimme, kaikki kolme.
IV.
Täsmälleen kolmantena päivänä tapahtui tuo hirveän hauska ja ihmeellinen.
Nyt saatte kuulla.
Olimme päättäneet nousta mäelle, vielä korkeammalle, aina huipuille asti — sieltä meidän täytyi nähdä kauas ja kaukaistakin kauemmaksi.