Tie oli täynnä vanhoja, tummanruskeita viime vuoden havuja. Se oli jyrkkä, me lipesimme ja ilakoimme, ja aurinko paistoi.
Äkkiä näimme hieman korkeammalla hienoa savua, joka nousi keskeltä tietä. Me pysähdyimme.
— Mitä ihmettä, siellä savuaa jokin —
Sininen sauhu kiemurteli ylös hienoina renkaina.
— Meidän täytyy katsoa mitä se on, — sanoin minä.
— Ei, — sanoi Dorthe pidättäen minua, — emme mene sinne ylös — saattaahan tapahtua, että siellä on pommi —
— Hah, hah, miten mieletön olet — pommi — kuka panisi pommin sinne —
— Kenties se on maanjäristyksen alku, — sanoi Dorthe jälleen.
Savu nousi yhä ja minusta se näytti taajenevan.
— Ei, meidän täytyy mennä katsomaan mitä se on, — sanoin minä.