Talo, minkä mr. Burns oli vuokrannut, ei ollut sellainen, jota minä sanoisin viehättäväksi. Se oli melko suuri, äsken rakennettu, lautaseinät olivat maalaamattomat; aivan seinien vieressä olevat suuret kuuset pimittivät ikkunat.
Miten olikaan — nyt me juuri teimme tuloamme. Olihan Jim ollut meitä noutamassa.
Talon siimespuolella oli kaksi korituolia, vaippa ja koripöytä enkä tiedäkään mitä kaikkea. Vanhahko, harmaapukuinen herra tuli ovesta. Me astuimme ylös tervehtiäksemme — pikku Dorthe on niin miellyttävä, milloin hänen on tervehdittävä. Hän ikäänkuin valmistaikse siihen niin kauan ja tekee sen niin juhlallisesti. Huomasin, että hänen kasvoissaan jo oli tervehdysilme. Susanna venytti alahuultaan ja näytti ylpeältä. Minä hätäilin kauheasti.
Mutta ei — Jim ei ollenkaan esitellyt vanhempaa herraa — sanoi vain hänelle jotakin englanniksi — harmaapukuinen teki täyskäännöksen ja meni jälleen sisälle.
— Oliko se teidän isänne? — sanoin minä kummastuneena Jimille.
— Hah hah haa, — nauroi hän — se on Butler, meidän palvelijamme.
Minua rupesi yhä enemmän ahdistamaan. Hieno, harmaapukuinen mies heidän palvelijansa!
— Eikö teitä ujostuta? — kuiskasin minä toisille.
— Kauheasti, — sanoi Dorthe — minä olen siinä määrin —
— Mitäpä me ujostelisimme? — sanoi Susanna keikauttaen niskaansa — meidäthän on kutsuttu tänne.