Jim saattoi meitä, ja sitten me läksimme metsäpolkua.
Jimin, paha kyllä, täytyi kääntyä takaisin meidän ollessamme puolivälissä; hänen näet tuli kello puoli kahdeksan mennä kotiin syömään isän kanssa päivällistä. Vielä pitkän matkan päästä hän hoilotti ja huusi metsäpolulta: — Minä tule huomena hyvi varhain.
Me huusimme vastaan: — Tulkaa, tulkaa —
Kotonahan he luulivat, että me tapaisimme metsässä vain lurjuksia — ja nyt me olimme syöneet murkinan loordin luona — tahi ainakin melkein loordin.
Menimme aikaisin levolle. Viimeinen mitä kuulin, oli Dorthen pakina:
— Vanhuskin oli miellyttävä —
VII.
Kavahdin pystyyn unesta. Ovella oli varmaan joku! Kuuntelin jännityksessä — säppiä kiskaistiin kovasti —
Oli kaiketikin keskiyö. Tuvassa hämärää. Ikkunasta himmeä hohde harmaalle lattialle.
Jälleen nykäistiin ovea —