— Oh —
— Hyvästi sitten.
— Hyi, miten hän oli kuiva! — sanoin minä.
— Siinä määrin ilkeä! — sanoi Susanna.
— Aivan toivoton.
Sitten me annoimme hänen mennä emmekä enää häntä ajatelleet.
Mutta seuraavana päivänä minä tapasin jälleen papintyttären. Hänen levottomat, valppaat silmänsä huomasivat heti minut. Tällä kertaa hän puolestaan tuli viistoon kadun yli luokseni.
— Minä ajattelin asiaa sitten, ja tiedän kuitenkin yhden tuvan —
— Oi, onko se mahdollista?
— Se on pappilan yläpuolella mäellä.