— Mittee se sannoo? — tuumi Matti jälleen; — sepä vasta topakka mies, vaikka vielä nuin nuori.
Saimme Matin lähtemään ja Jimin rauhoittumaan.
— Paljo ihmeline tämä maa kansa, — sanoi Jim.
XI.
Olin ollut alhaalla pesemässä pataa purossa — niitä meillä oli ainoastaan yksi. Tuvalle tullessani Susanna istui kynnyskivellä yksin ommellen. Näin heti jotakin olevan viistossa. Hänen, puhtaat säännölliset kasvonsa näyttivät vieläkin säännöllisemmiltä, eikä hän kertaakaan nostanut silmiään.
— Istutko yksin? — sanoin minä.
— Kuten näet.
— Missä Dorthe on?
— En tiedä, hän katosi äskettäin.
— Katosi —