Kun Jeanne d'Étioles taas palasi toisten luo, kuuli hän, että Tournehem puhui hänen veljestään Abelista.
"Mitä hyödyttää hänen kauneutensa, Madeleine, jos hän on laiska ja vailla kunnianhimoa?"
Rouva Madeleine, joka istui kyyryssä tuolilla tulen ääressä, sanoi veltosti, ettei hän tiennyt, mistä johtui, että hänen ainoalta pojaltaan puuttui niin suuressa määrässä luonteenlujuutta. Ylipäätään oli Abel aivan liian ujo ja saamaton eikä sen vuoksi kelvannut mihinkään virkaan.
"Niin, se on niinkuin se on."
"Minä kyllä piristän hänet. Odottakaa vain, niin saatte nähdä!" huudahti Jeanne, joka oli tullut toisten luo kaunis pää ylpeästi takakenossa.
"Toimita niin, että voit hyvittää sen, mitä isäsi on rikkonut liiallisella ankaruudellaan!"
"Älkää olko levoton, eno Tournehem. Minä tiedän kyllä, kuinka veljeeni on käytävä käsiksi."
"Hiljaa!" sanoi rouva Poisson hypähtäen tuoliltaan.
"Vaunut tulevat Rue Croix des Petits Campsille." Hän syöksähti ikkunan ääreen ja koetti kynsillään raaputtaa jäätä lasista.
Kun nyt vaunujen jyrinä huonosti kivetyllä kadulla läheni lähenemistään, riensi hän ovelle, kiskaisi sen auki ja huusi kamarineitsyttä.