"Minä ostan äiti raukallesi hautapaikan Kapusiinikirkosta. Hän saa levätä siellä, missä minun maani etevimmät lepäävät. Hän oli sinun äitisi, Jeanne."
Markiisitar huokasi helpotuksesta. Se, mitä kuningas tarjosi hänen äitinsä muiston säilyttämiseksi, oli niin paljon, että hän saattoi jättää pyytämättä mausoleumia, kuten oli luvannut isälleen.
* * * * *
Ludvig ei jättänyt käyttämättä mitään keinoja viihdyttääkseen rakastettuaan ja auttaakseen tätä voittamaan äidin kuoleman tuottaman surun ja kaipauksen tunteet.
Madame Poisson oli kuollut joulupäivänä. Vuoden loppuun saakka kuningas pysyi Jeannen seurassa. Hän vei Jeannen Choisyhin, hän kutsui François Poissonin sinne pitämään seuraa tyttärelleen.
Hän aikoi peruuttaa Marlyn suuren juhlan, jottei Jeanne, jolla oli suru, olisi loukkaantunut.
Markiisitar epäsi jyrkästi tällaisen huomaavaisuuden persoonallisia tunteitaan kohtaan. Hän tiesi liiankin hyvin, kuinka paljon hän siten taas saattaisi vaaranalaisiksi suhteitaan siinä osassa hovia, joka oli hänelle ystävällismielinen, ja minkä valtin hän antaisi dauphinin ja tämän jesuiittaystävien käsiin.
Ludvig antoi uudenvuodenpäivänä markiisittarelle ylettömän paljon lahjoja kiitokseksi tämän uhraavaisuudesta.
Kuningattarellekin hän antoi ensi kerran moneen vuoteen uudenvuodenlahjan, jonka Maria Leszczynska otti ihastuneena vastaan, kallisarvoisen emaljoidun kultarasian, jonka kanteen oli sovitettu kaunis kello.
Kuningas oli jo syksyllä tilannut tämän pienen taideteoksen Lazare
Duvauxilta antaakseen sen uudenvuodenpäivänä omakätisesti — madame
Madeleine Poissonille.