Tämä uusi osto oli nostanut paljon pahaa verta. Väitettiin, että kuningas oli ostanut La Cellen kamaripalvelijaltaan Bachelieriltä markiisittarelle 260,000 livren hinnasta.
Vanhat kulkupuheet olivat tällöin vironneet taas eloon. Kerrottiin ja liioiteltiin ylettömästi, että kuningas oli muka tuonut Flanderista tullessaan jalkavaimolleen kallisarvoisia lahjoja. Mielet alkoivat taas kiehua ja kuohua Pompadouria vastaan.
Pierre Renardin pienessä, likaisessa kapakassa, ahtaan syrjäkadun varrella lähellä Place de Grèveä, istui eräänä sunnuntai-iltapäivänä kohta kuninkaan kotiintulon jälkeen parisenkymmentä henkeä, miehiä ja naisia.
Pari kulhollista huokeaa talonpoikaisviiniä ja muutamia korillisia vehnäleipää oli maalaamattomalla pöydällä, jonka ympärillä seura istui pitkillä penkeillä.
Päät kuumina kaikki juttelivat ja huusivat kilpaa, kunnes eräs pitkä, laiha mies, jolla oli musta, takkuinen tukka ja juoponnenä, iski pari kertaa kulholla tuimasti pöytään.
"Sacré nom de Dieu, tahtooko joku kuulla, mitä minä sanon, vai ei?" huusi hän.
Muuan toinen hoilaaja yhtyi häneen.
"Tourbillon puhuu. Hiljaa, hyvät ystävät, hiljaa, Tourbillon puhuu."
Tämä oli juonut lasinsa tyhjäksi yhdellä siemauksella ja pyyhki kädenselällä suutaan.
"Se, nähkääs, on totta se, että kuningas ei ainoastaan ole ostanut
La Celleä, vaan tahtoopa vielä rakentaa ihkasen uuden linnan
Pompadourille!"