"Tuhannen tulimmaista! Se syö putipuhtaaksi puoli maata, se kirottu verenimijä!" huudettiin eräältä toiselta puolelta.
"Hänen hovikuntansa on kuningas myöskin —"
"Onko La Poissonièrellä hovikuntakin?" kirkuivat naiset.
"Kuningas aikoo ostaa hänelle uusia hevosia ja vaunuja —"
"Ja me saamme nähdä nälkää. Hän syö leivän ihan meidän nenämme edestä ja koko hänen siivo seurakuntansa."
"Alas sellaiset koirankuonolaiset, alas moiset Poissonit! Hyi, vietävä!"
Muuan laiha, kuihtunut nainen, jolla oli taudin syömät kasvot, ruiskautti pitkän syljen.
Eräs pieni, paksu mies, jolla oli pyöreä, lyhyeksi keritty, vahvasti voiteelle lemuava tekotukka, nousi ja hyppäsi pystyyn pöydälle.
"Se ajaa valtakunnasta pois parhaat miehet. Maurepas! Eikö siinä ollut miestä! Hän rakasti vähäväkisiä. Minun pojalleni Charlesille hän toimitti hyvän paikan uuteen laivatelakkaan Marseilleen ja toiselle pojalleni Louisille hän aikoi hankkia paikan Havreen. Te tiedätte, että minulla on tuttavuuksia ja ministeri tahtoi tehdä minulle hyvää. Sitävastoin Pompadourin kätyrit —"
Vieressä seisovat nauraa hohottivat. He tunsivat suutari pahaisen pälpätykset. Mutta itse asiassa hän oli oikeassa.