Kirje kuninkaalta! Pettyneenä hän kuitenkin antoi kätensä vaipua.
Siinä ei ollut kuninkaallista vaakunaa eikä käsiala ollut Ludvigin!
Hän otti kirjeen ja viittasi tytön poistumaan. Puhua hän ei voinut.
Kauan Jeanne tarkasteli outoa käsialaa, ennenkuin päätti avata kirjeen.
Aavistus sanoi hänelle, ettei se sisältänyt hyviä uutisia.
Vihdoin hän repäisi kuoren auki. Mutta tuskin hän ehtinyt vilkaista ensimmäisiin riveihin, kun hän valkeana huulten laitoja myöten hervahti tuolille, jonka nojassa oli seisonut.
Hänen hampaansa kalisivat. Hän kalpeni kalpenemistaan. Se, joka olisi nähnyt hänet, olisi luullut häntä kuolleeksi.
Kauan aikaa hän lepäsi aivan jäykkänä ja liikahtamatta. Vain vähitellen hän tuli tajuihinsa.
"Kuningas kahden kesken erään naisen kanssa, jonka nimeä ei hänelle sanottu, eräässä metsästyslinnassaan yöt ja päivät päästään!"
Hän oli saanut iskun. Hänet oli syösty valtaistuimeltaan. Kaikki oli lopussa, mennyttä, hänet oli hyljätty yhden ainoan yön tähden, jolloin hän ei ollut ollut kuninkaan mieltä myöten!
Pitkällinen rakkaus, uskollinen ystävyys — kaikki oli haihtunut kuin tuhka tuuleen!