Naamioidut olivat varovampia. He jäivät kärsivällisesti istumaan vaunuihinsa. Vain silloin tällöin Jeanne näki Watteaun kuosiin käherretyn, jauhoitetun naisenpään, pienen hillityin ruusukkein reunustetun silkkihatun, erään — nuoren kruununprinsessan kunniaksi — espanjalaisessa puvussa esiintyvän herran, joka kurkisti vaunujensa isosta ikkunasta.
Hitaasti, askel askeleelta, etenivät vaunujen kummatkin rivit.
Koko Pariisi näytti lähteneen liikkeelle Versaillesiin viettämään kruununprinssin ja nuoren espanjalaisen infantinnan häitä, joiden puolella oli enemmän kuin millään muulla liitolla koko kansan suosio.
Kuningattaren vastaanotto peiligalleriassa oli alkanut kello kuusi ja päättynyt jo aikoja sitten. Ludvig ja Maria Leszczynska olivat kello yhdeksän ottaneet osaa juhlapäivällisiin. Kello kaksitoista yöllä oli naamiasjuhlan määrä alkaa.
Ne väkijoukot, jotka virtasivat linnaa kohden, näyttivät yhä vain kasvavan. Molemmat vaunurivit olivat jo aikoja sitten eronneet kahtaalle. Suurten marmorirappujen äärellä samoin kuin kappelipihallakin laskeutuivat vieraat ajopeleistään ja nousivat molemmilta puolilta satumaisesti valaistuihin linnansuojiin.
Vihdoin tuli myöskin Jeannen vuoro. Ahdingossa ja puserruksissa hän seisoi tietämättä oikein itsekään, miten oli päässyt niin pitkälle, valoa tulvivan peiligallerian ovella.
Hän katsoi sinne suurin silmin.
Entistä korkeammalle kohoili hänen povensa, voimakkaammin löi ihanan naisen sydän.
Se oli todellakin kuninkaallista loistoa! Ahnein silmin hän katseli lukemattomien valojen loistoa, joka heijastui tuhansin sätein kuvastimista ja lankesi kallisarvoisille silkkisille huonekaluille, jalokivillä kaunistetuille kultaisille ja hopeisille koruesineille ja raskaille brokaadi-kankaille.
Lebrunin kattomaalauksien alla vilisi naamioita, jotka laskivat keskenään kirpeää pilaa. Jeanne oli vetäytynyt hieman syrjään nähdäkseen paremmin ja mahdollisesti tunteakseen tuttuja henkilöjä, ja nyt lipui hänen editseen kaiken maailman pukuja: armenialaisia, turkkilaisia, kiinalaisia, afrikalaisia.