Mutta tärkein tapaus, joka tuotti Jeannelle suurta nautintoa, oli erään rakenteillaan olevan kauppalaivan ristiäiset, joissa hän oli kummina ja antoi alukselle nimen "Le Grâcieux".
Illan suussa kuningas soudatti itsensä ja Jeannen merelle. Pienet, iloiset laineet ilakoivat äänettömällä ulapalla. Sinisenä ja pilvettömänä, helakan vienosti väreillen, kaartui taivas meren yllä.
Jeannen kauneille kasvoille oli lehahtanut hento puna. Hänen silmänsä välkkyivät. Koko hänen olentonsa ahmi oudon, ihmeellisen näyn tunnelmaa. Hän painautui aivan kiinni kuninkaaseen. Hänen sydämensä oli avoin ja huokui hellyyttä. Katkeruus, huolet, itsekkyys, vallanhimo, kaikki oli haipunut kuin tuuleen.
Hänen huulensa kuiskivat hiljaisia, helliä lemmensanoja.
Kuningas piti hänen käsiään omissaan. Hänen kauniit, surulliset silmänsä hymyilivät Jeannelle.
Kauan he istuivat ääneti, hiljaisen onnen unelmissa, onnen, jota levoton elämä harvoin heille soi.
He katselivat siniseen hämyyn, joka kietoi ulapan ja rannan. Ilma väreili kuin hopeaharso.
Hiljalleen lipuivat laineet purren ohi.
Ludvig antoi perämiehelle merkin suunnata rantaa kohden. Hän oli sieltä keksinyt yksinäisen, valkean talon, jota verhosi viiniköynnös.
Soutajat, jotka eivät tienneet, kuka oli heidän purressaan, kertoivat, että valkea talo oli "Kultaisen rypäleen" majatalo, jonne matkailijat asettuvat pariksi päiväksi nauttimaan raikasta meri-ilmaa.