Kuningas katsahti kysyvästi Jeanneen. Tämä nyökkäsi ja hänen silmissään kuvastui suostumus. Elämä kohisi taas voimakkaasti hänen suonissaan.
* * * * *
Kauan he seisoivat vierekkäin majatalon ikkunan ääressä, jota viiniköynnös ympäröi.
Ulapan ylle oli noussut kuu. Oli kuin vuotavaa hopeaa olisi ollut ulapan hiljaa solisevilla laineilla.
Valkeana välkkyi ranta heidän alapuolellaan. "Aivan kuin sinun valkoinen, säteilevä ruumiisi", kuiskasi kuningas hehkuvasti suudellessaan.
Ludvig katsahti taakseen.
Vuode ei ollut kuninkaallinen, ei uhkean kutsuva hekumaan kuten Versaillesissa, Crécyssä ja La Cellessä. Se oli kova ja kapea ja karkealla liinakankaalla verhottuja sijaitsi matalan huoneen syvässä komerossa.
Mutta moniin aikoihin ei ainoakaan lemmenyö ollut tuntunut kuninkaasta niin ihanalta kuin se, jonka hän vietti pienessä majatalossa Havren kuutamoisella rannalla.
XIX.
Voltairen sapekas luonne ei jaksanut sulattaa Crébillonin kilpailuja ja "Catilinan" menestystä. Nämä haavat eivät ottaneet ollenkaan parantuakseen. Hänen herkkä luulevaisuutensa sai uutta yllykettä siitä, että markiisitar tuki vanhan Crébillonin ohella monien muiden kirjailijoiden pyrintöjä. Näitä oli esimerkiksi Duclos, lahjaton abbé de Blanc, ja Gresset, joita markiisittaren veli Abel oli suositellut. Tuo hupsu veli Abel, jonka ylennyksen puolesta Jeanne puuhaili sellaisella innolla, että sitä olisi voinut käyttää paremmankin asian ajamiseen!