Voltairen tunteet markiisitarta kohtaan horjuivat puoleen ja toiseen. Hän ei ajatellut hetkeäkään katkaista välejään markiisittareen, mutta hän ei myöskään voinut auttaa sitä asiaa, että jonkinlainen kylmyys kuin jokin kiila tunkeutui hänen ja hänen ihailunsa välille.
Useammin kuin kerran Voltaire oli kääntämäisillään selkänsä Pariisille ja Versaillesille, aikoen uskollisen, vanhan ystävättärensä kanssa syventyä tutkimaan matematiikkaa ja luonnontieteitä rauhallisessa Cireyssä. Mutta joka kerran hänen aikeensa esti uusi kunnianhimoinen suunnitelma, joka oli välttämättömästi toteutettava, ja madame de Châtelet oli niin omaa etuaan katsomaton nainen, että mukaantui runoilijan päätöstä tukemaan.
Kun hänen näytelmänsä "Enfant Prodigue" otettiin näyteltäväksi
Lähettiläiskäytävän salongissa, niin hän kuitenkin leppyi.
La Pompadour oli hankkinut hänelle kutsun harjoituksiin ja itse näytäntöönkin. Tämä suosio oli kuitenkin vain katkeran palan makea kuori — Voltaire ei ollut ainoa kutsun saanut kirjailija.
Myöskin Gresset oli Versaillesissa ollessaan läsnä näytelmäkappaleensa
"Le Méchantin" esityksessä.
Voltairea kiukutti vielä enemmän se, että tämä "tarpeeton virkaveli" liikkui hovin parkettilattioilla niin rakastettavasti, sirosti ja tahdikkaasti, että hän kohta pääsi ylhäisöpiirien tunnustetuksi suosikiksi.
Gressetin nuoren maineen vastapainoksi Voltaire pani vanhat, vuosikausia kestäneet suhteensa Ludvig XV:n hoviin.
Voltaire ei häikäillyt tungettelevaisuuttakaan. Hän alkoi puhuttelun ennen kuningasta, tarttui joskus tämän käsipuoleen, niin että Ludvig suuttuneena ja kärsimättömästi pyysi Voltairea pysymään vähän edempänä.
Kun hän turhamaisuudessaan loukkaantui niin syvästi, ettei huomannut häikäilemättömyyttään, turvautui hän markiisittareen, jota hän ylisteli ja imarteli "Lisen" osan esittämisestä.
Kuumien tunteittensa puuskassa hän lähetti markiisittarelle näytännön jälkeen pienen runon, jossa ylistäen sanoi häntä hovin kaunistukseksi ja parnasson ja Cytheran auringoksi ja toivoi kuninkaalle ikuista rauhaa ja "rakkauden ja sodan saavutusten" ikuista pysyväisyyttä.