"Sinä luultavasti odotit minua ikävöiden ja ajattelit: voi, jos hän olisi täällä!"
Jeanne hymyili Ludvigille lumoavaa hymyään.
"Se kyllä on itsestään niin selvää, sire, ettei minun tarvitse sitä sanoa."
Ludvig suuteli ihastuneena hänen kättään.
"Mitä se sitten oli, pikku Jeanne?"
"Katsokaas, sire, näitä kuppeja ja tuota hienoa kannua, kaikkia näitä ihania saksilaisia porsliiniesineitä, jotka kaunistavat minun pöytääni. Hänen korkeutensa dauphine oli erittäin ystävällinen ja lahjoitti ne minulle. Ne ovat valmistetut Dresdenissä. Joka kerran kun niitä käytän tai katselen noita japanilaisia astioita tuolla Ludvig XIV:n kuosisella pikku pöydällä, täytyy kysyä itseltäni, miksi pitää tuottaa ne tänne Ranskaan Saksista ja Japanista ja maksaa satumaisia hintoja ulkomaisista teoksista, miksi me itse emme valmista ensiluokkaista porsliinia?"
Kuninkaan tarkkaavaisuus herkistyi. Ajatus oli hyvä.
Ranskalainen porsliini ei tosiaankaan ollut mitään muuta kuin saksilaisen ja japanilaisen tuotannon karkeatekoista, melkein kömpelöä jäljittelyä. Se ei sopinut ensinkään ylhäisten, saatikka sitten kuninkaalliselle pöydälle.
"Kuinka olet asiaa ajatellut, Jeanne?"
"Olen ajatellut, että meidän on saatava aikaan samaa, mitä Ludvig XIV: omasta aloitteesta ja omilla varoilla kohottaa Ranskan teollisuutta! Perustakaamme porsliinitehdas, kuten Ludvig XIV perusti gobeliinitehtaan. Sen valmisteet tuottavat meille yhtä suurta mainetta ja yhtä suuria etuja ja vielä vuosisatojenkin kuluttua todistavat Ranskan makua ja hienostunutta aistia."