Alexandra heitti poistuessaan kaihoisan katseen taakseen.
"Miten kaunis äiti on", sanoi hän ihastuksesta kevyesti huokaisten. "Ja miten kiltti hän on! Kuinka monille ihmisille hän valmistaakaan nyt taas iloa kauniilla linnalla ja kauniilla juhlalla! Mistä johtuu, isoisä, se, että on ihmisiä, jotka puhuvat pahaa pikku äidistä?"
François Poisson katsoi tuskallisen ihmettelevästi tyttöseen.
"Mistä sinä sen tiedät?" naurahti hän.
"Minun hyvä ystäväni on puhunut siitä minulle."
"Prinsessa de Soubise?" kysyi vanhus pelosta melkein jähmettyen.
"Ei, ei hän. Minulla on toinenkin hyvä ystävä l'Assomptionissa, Énole Parcival. Hän käy usein kotonaan isänsä luona, joka on asianajajana Pariisissa. Isä on kertonut hänelle, että ihmiset Pariisissa puhuvat pahaa pikku äidistä, huutavat rumia sanoja hänen selkänsä takana ja sanovat, että hän tuhlaa paljon rahoja ja ottaa ne köyhiltä."
Poisson tunsi kerrankin olevansa voimaton vastaamaan. Ennenkuin hän osasi sanoa mitään, jatkoi tyttönen:
"Myöskin eräs ministeri ja sitten eräs äidin sukulainen, kuten herra Parcival on sanonut, tahtovat äidille pahaa. Minä olen pyytänyt Énolea sanomaan isälleen, ettei pikku äiti ole ilkeä ihminen. Kaikella, mitä hän tekee, hän vain tahtoo valmistaa meidän hyvälle kuninkaallemme iloa, sen on äiti itse sanonut minulle."
Poisson sai vihdoinkin takaisin puhekykynsä.