Ludvig ilmaisi haluavansa, että markiisitar näyttäisi hänelle koko linnan.
Jeanne oli jo kauan kärsimättömästi odottanut tätä hetkeä. Hänessä oli palava halu saada näyttää kuninkaalle vielä yksi erityinen yllätys, jonka hän tähän asti oli salannut kaikilta muilta.
Juhlasalin vieressä oli pieni soikea huone. Kun markiisitar avasi oven, tulvahti kuningasta vastaan suloinen, raskas ruusuntuoksu.
Tuhannet ruusut, joissa oli mitä erilaisimpia värivivahduksia, äärimmäisestä tummanpunaisesta heleimpään punertavaan ja vaaleankeltaisesta valkeaan, peittivät seinät. Todellakin satumainen näky!
"Tämähän on Schirasin ruusutarha, Jeanne! Kuinka sinä olet loihtinut sen tänne keskellä talvea?"
Jeanne hymyili salaperäisesti.
"Ruusujen ei ole tarvinnut kulkea niin pitkää matkaa, kuin teidän majesteettinne luulee. Saanko pyytää teidän majesteettianne koskettamaan näitä veripunaisia ruusuja tässä?"
"En tahdo hävittää sinun ihanaa ruusutarhaasi, Jeanne,"
"Päinvastoin. Teidän majesteettinne kosketus tekee minun ruusuni kuolemattomiksi."
Ludvig siveli kevyesti kädellään niitä ruusuja, joita Jeanne oli osoittanut. Hämmästyneenä, melkeinpä säikähtyen hän perääntyi.