Kun tyttö kuuli, että herra Lebel oli kuninkaan lähimmän seurueen jäseniä, suurenivat hänen ihanat, lempeät silmänsä. Tuhansia kysymyksiä tulvi raikkailta huulilta ja hän pyysi innokkaasti saada vain kerran nähdä kuninkaan, Ludvig rakastetun, kasvoista kasvoihin.
Lebel hymyili ystävällisesti ja arveli armollisesti, ettei pyyntöä liene mahdoton täyttää.
"Voi, hyvä herra, kuinka se voisi käydä päinsä? Kuinka voi sellainen tyhmä ja mitätön tyttö kuin minä olen saada nähdä kuninkaan?"
Lebel tarkasteli tyttöä hyvillä mielin. Hän oli niin nuori ja suloinen kuin viaton karitsa. Tuollaisella epäilemättä saisi aikaan yllättävän vaikutuksen. Pitemmittä arveluitta hän pyysi tyttöä tulemaan linnaan jonakuna lähi-iltana. Tyttö hätääntyi ja rupesi vastustelemaan. Silloin pisti kavalan ketun mieleen sanoa, että tytön on käännyttävä kuninkaan almujen antajan puoleen ja pyydettävä tältä avustusta Saint-Cyrin luostarin uutta, tekeillä olevaa alttaria varten. Kaiken muun tyttö saa jättää hänen huolekseen. Hän kyllä pitää huolen siitä, että tyttö silloin saa nähdä kuninkaan.
Nuori tyttö punehtui ja lupasi tulla. Kiitollisena hän suuteli sellaisen herran kättä, joka oli luvannut täyttää hänen elämänsä korkeimman toivomuksen.
Iltapäivällä kahden päivän kuluttua Yvonne Fouquet ilmestyi sykkivin sydämin Versaillesin linnan pihalle. Luostarissa oli häntä hyvästelty tuhansin lämpimin toivotuksin hänen hurskaan tehtävänsä onnistumista varten.
Hän pääsi esteettömästi vahtien ohi, jotka naureskellen kurkistelivat hänen jäljestään. Eräs paashi osoitti hänelle tien niihin huoneisiin, joita tuo ystävällinen herra siellä metsässä oli häntä neuvonut kysymään. Muuan linnanvirkailija, jolla oli komea univormu, katsoi häneen rumasti irvistäen ja vaihtoi omituisen hymyileviä katseita parin ohi kulkevan upseerin kanssa; sitten hän avasi tytölle erään oven, joka vei kapeaan, heikosti valaistuun käytävään. Tässä käytävässä hän vihdoin tapasi ystävällisen, metsässä kohtaamansa herran.
Joskin Yvonne tähän asti oli vavissut levottomuudesta ja neuvottomuudesta, tarttui hän nyt luottavasti oppaansa käteen.
"Tulemmeko nyt hänen majesteettinsa almunantajan luo?"
Lebel hymyili metsähiiden hymyä.