"Sitä, että minun on maalattava viisitoista tuntia vuorokaudessa ja sitten itse kaiverrettava kupariin, ei voi kukaan vaatia minulta tai saa minua tekemään, ei edes Euroopan kaunein nainen, toisin sanoen madame la marquise de Pompadour."
Boucher avasi salkkunsa ja työnsi Jeannen käteen kaksi paperilehteä.
"Minun muotokuvani!"
"Niiltä ihanilta päiviltä, markiisitar, jolloin teillä oli enemmän kuin nyt aikaa uskollisimmalle vasallillenne."
Markiisitar löi häntä kevyesti olkapäähän timanttikoristeisella viuhkallaan, joka oli kaivertimen ja kuparilevyn vieressä, ja sanoi puolittain keimaillen, puolittain alistuvasti:
"Tehän tiedätte, etten minä kykene niinkuin tahtoisin."
Sitten hän otti Demarteaun piirroksen ja katsoi muotokuvaansa.
Hän nyökkäsi ihaillen.
"Te olette oikeassa, tämä on mestariteos. Hänen uusi tekotapansa ansaitsee ihmettelyä. Häneltä voi oppia paljon. Entä tämä?"
Hän otti toisen paperin, punaliitupiirustuksen, ja avasi sen.