"Ahaa, teidän alkuperäinen piirustuksenne!"
Boucher kavahti ravakasti pystyyn ja asettui markiisittaren taakse.
"Minun alkuperäinen! Maalaus — tietysti —!"
Sitten hän nauroi ääneen.
"Siinä näette suuren, uuden voiton. Totta puhuen saa Demarteau osittain kiittää siitä Louis Bonnetia. Hän on näet kehittänyt uuden värikynällisen kaiverrustekniikan täydellisyyteen."
Boucher istuutui taas markiisittaren eteen ja nautti hänen ihmettelystään ja ihailustaan.
"Niin, olemme astuneet pitkän askeleen eteenpäin. Tällä jäljennystavalla on suuret tulevaisuudenmahdollisuudet taidekaupan alalla, se on arvaamattoman tärkeä edistysaskel, joka takaa kuvaamataiteiden levenemisen kaikkiin kansankerroksiin."
"Olette ehkä oikeassa", sanoi Jeanne. Hän piti vielä kädessään tuota kaunista paperia, joka näytti aivan alkuperäiseltä. "Varsinkin kun maalari itse saa valvoa kaivertajiaan."
"Tietysti se on tärkeintä, että kaivertajat osuvat maalarin erikoiseen tekotapaan. Kerran kerroin teille, että minä aivan nuorena poikana näin Watteaun piirtävän. Silloin oli minun korkein pyrkimykseni ja ainoa ajatukseni jäljitellä häntä kuparilevyille ja kankaalle. Minä en ollut ainoa, jolla oli sama kunnianhimoinen halu. Sen omaksuivat monet, etenkin ammattikaivertajat. Siihen aikaan kaiverrettiin Watteauta ja vain Watteauta. Jokainen yritti niin uskollisesti kuin mahdollista mukailla hänen tekotapaansa, ja nämä yritykset ja ne edistysaskeleet, jotka silloin saavutettiin, ovatkin oikeastaan panneet alulle Ranskan kaivertamistaidon loistokauden."
Jeanne oli kuunnellut tarkkaavaisesti maalaria, yrittämättä kertaakaan keskeyttää häntä. Hänellä oli ollut harvoin tilaisuus puhella tämän kanssa kahden kesken, ja perin vilkas maailmanmies oli harvoin halukas syventymään mihinkään vakavampaan keskusteluun.