Häh ajatteli päänsä puhki. Hän etsi ja tutki turhaan. Ei mitään silmäänpistävää ollut huomattavissa. Ei kukaan supattanut eikä kuiskannut mitään.
Mutta hänen selkänsä takana saattoi tapahtua paljonkin! Näinköhän madame d'Éstrades voittaa pelissä? Onko de Rohanin prinsessa saavuttanut tarkoituksensa?
Madame du Hausset koetti rauhoittaa häntä. De Brancasin herttuatar, joka yhä oli hänen uskollinen ystävänsä, läksytti häntä aika tavalla. Miehet ovat kerta kaikkiaan sellaisia. Heillä on aina omat aikansa. Rakkauden vilpittömyyteen ei sellainen ylety ensinkään. Mutta jos markiisitar luulee, että intohimoisuus todellakin on haihtunut, niin pitää hänen sitä lujemmin ottein tarttua ystävyyteen.
Eikö hänen äitinsä puhunut samalla tavalla?
Jeanne pakotti itsensä ajattelemaan tyynesti. Hänen täytyi voittaa tuo kuninkaan menettämisen tuskallinen pelko, joka hänestä teki sokean ja kuuron.
Eihän ollut todistettukaan, että kuningas kävi muiden luona aistillisine tunteineen, vaikkei hän käynytkään hänen luonaan yhtä kuumin ja hehkuvin pyytein kuin ennen?
Eikö saattanut olla muita syitä, jotka johtivat kuningasta?
Herttuatar, joka ei ollut ihan samaa mieltä kuin markiisitar, myönsi hänen kuitenkin olevan oikeassa. Surkean levoton Jeanne oli saatava rauhoittumaan.
Hän meni vielä pitemmällekin. Hän antoi Jeannelle sen viisaan neuvon, että tämän on lähdettävä rakastajatarhuoneistosta ja muutettava linnan alakerrassa olevaan asuntoon, josta kuningas oli usein puhellut hänen kanssaan, aikoen luovuttaa sen hänelle erityisenä kunnianosoituksena.
Ainoaltaan kuninkaallista sukua olevien prinssien oli tapana asua siellä.