Satunnaisten seikkojen vuoksi tämä muutos saattoi käydä helposti päinsä, herättämättä kovin suurta huomiota.
Prinsessat saisivat prinsessa Henrietten jälkeen, joka oli äkkiä kuollut mätäkuumeeseen, asuttavikseen muita huoneistoja. Kuningas oli lausunut toivomuksen, että Ayenin herttua puolisoineen asuisi lähempänä häntä. Oli tullut hetki, jolloin oli toteltava de Brancasin herttuattaren neuvoa.
Jeannen oli hyvin raskasta ilmaista kuninkaalle se muutos, jota hän oli ajatellut.
Hänen nousevan loistonsa, Ludvigin hehkuvan rakkauden muistot puhuivat ylhäällä linnan katonrajassa olevien pikkuhuoneiden jokaisesta sopesta! Mutta viisaus voitti. Markiisitar tiesi, että hän voittaisi kuningattaren, prinsessojen, kenties dauphininkin kunnioituksen, jos vapaaehtoisesti luopuisi kuninkaan välittömästä läheisyydestä ja siten antaisi heidän väliselle suhteelleen sellaisen leiman, joka ulospäin näyttäisi pelkältä ystävyydeltä.
Kuningas ei vastustanut ollenkaan tätä aietta, kuten Jeanne oli puolittain toivonut. Nämä muutokset tapahtuivat Versaillesissa nopeammin, kuin oli osattu aavistaakaan.
Ayenin herttua ja herttuatar muuttivat La Pompadourin huoneisiin, prinsessat saivat sen huoneiston, jossa heidän vanhin sisarensa infantinna oli asunut ennen, Jeanne muutti alakertaan, jossa osa Toulousen prinssin ja osa Penthièvren herttuan huoneista sisustettiin häntä varten erittäin komeasti.
Tiesikö Jeanne, kun hän ensi kerran laskeutui levolle kallisarvoiseen purppurasänkyyn, että markiisitar de Montespan oli muuttanut näihin loistohuoneisiin juuri silloin, kun Ludvig XIV oli aikeissa mennä naimisiin madame de Maintenonin kanssa?
* * * * *
Pari kuukautta sen jälkeen, kun Jeanne oli eronnut niistä huoneista, joihin jäivät niin monet hekumallisten lemmenöiden ja ensimmäisten, täyttyvää kunnianhimoa tavoitelevien unelmien muistot, kuningas korotti hänet herttuattareksi ja lahjoitti hänelle taburettioikeuden. Markiisitar nautti tästä lähtien samoja etuoikeuksia kuin herttuoiden ja päärien puolisot. Hän söi kuninkaallisen perheen kanssa kuninkaan juhlapöydässä. Hän istui aamu- ja muissa vastaanotoissa ja kaikissa seurustelutilaisuuksissa ja päivällisillä tuolilla, jota aina kannettiin hänen jäljessään.
Hänen ajopeleillään oli esteetön pääsy kuninkaallisen linnan kaikkiin sisäpihoihin. Hänen osakseen tulivat korkeimmat kunnianosoitukset, mitä kuningas vain voi antaa.