Kauan ja hyvällä syyllä haudotuista mielipiteistä on vaikea luopua. Kirkko ei uskonut tahi ei tahtonut uskoa, että mitään muutosta oli tapahtunut, niin paljon kuin sille yritettiinkin sitä uskotella. Turhaan Bernis halusi päästä Venetsiasta kotiin haihduttamaan pienimmätkin epäilyt siitä, ettei kuninkaan ja markiisittaren suhde ollut viaton. Papisto kävi Pompadourin kimppuun uudestaan hiotuin asein.
Jesuiitta-pater Griffet saarnasi väsymättä ja yhä selvemmin vihjauksia ajan tapainturmelusta ja paheellisia muoteja vastaan, eikä hän edes malttanut olla pitämättä kuninkaan läsnäollessa musertavaa saarnaa aviorikoksesta, ja se tuli kohta yleiseksi puheenaiheeksi kautta koko Pariisin ja Versaillesin.
Paljoa enemmän kuin jesuiittain viha huoletti Jeannea se seikka, että kuningas melkein säännöllisesti kuunteli Griffetin saarnoja, vieläpä löi laimin muuten niin tärkeät metsästysretkensä tai siirsi ne, jottei vain olisi jäänyt näistä saarnoista osattomaksi.
Kouristavin tuskantuntein hän kysyi itseltään, oliko tosiaankin tulossa uskonnollinen käänne asioiden kulussa ja oliko kuningas jossakussa niistä äkkinäisistä mielenmuutoksistaan, joita hänen häilyvä luonteensa saattoi milloin tahansa aiheuttaa, laskenut raskaan omantuntonsa papiston käsiin. Kuningatar, dauphin ja varsinkin jesuiitat itse elivät jo siinä varmassa toivossa, että pater Griffetin oli onnistunut kääntää kuningas.
Yleinen mielipide iloitsi tästä muutoksesta.
"Hurskaat ovat säästäväisiä", sanottiin, "ja säästäväisyydellä vain voidaan pelastaa Ranska".
Jeanne suri haikeasti, mutta maailman silmissä hän koetti näyttää iloiselta.
Hän vaivasi aivojaan päästäkseen perille siitä, miten hän voisi torjua vaaran, joka uhkasi riistää häneltä kuninkaan jesuiittain puolelle.
Filosofit, joihin hän oli niin varmasti luottanut, eivät osoittautuneetkaan olevansa hänen valtansa voimakkaita tukia siinä määrin, kuin hän oli aikaisemmin luullut, varsinkaan sen jälkeen kun Voltaire oli muuttanut Fredrik II:n luokse Sanssouciin.
Kauan oli tämä filosofi ollut kahden vaiheilla, lähteäkö Ranskasta ja korkean suosijansa turvista, kunnes viimein se tosiseikka, ettei kuningas halunnut pidättää häntä, samoin kuin hänen vanhan ystävättärensä kuolemakin, sai hänet kuitenkin matkustamaan "raakalaisten ja puoliraakalaisten maahan".