Hän puhui kamariherran avaimesta, preussilaisesta ritarimerkistä Pour le mérite, 20,000 livren vuotuisesta apurahasta ja vapaasta asunnosta ja ylläpidosta, jota Voltaire nautti Sanssoucissa ja Berliinissä.
Markiisitar kuunteli ääneti lähettilään puhetta.
Hän ei väräyttänyt edes silmäänsä. Ei ainoakaan kauniiden, kalpeiden kasvojen piirre ilmaissut, mitä hänen mielessään liikkui. Hänen ruumiinsa ja hermojensa sitkeys oli murtunut, mutta rautainen tahdonlujuus pysyi pystyssä.
Jeanne aloitti uudestaan keskustelun siitä, missä Starhemberg oli hänet keskeyttänyt.
"Olisi parasta, herra kreivi, että antaisimme herra de Choiseulin mahdollisimman pian tulla Versaillesin."
* * * * *
Jeanne käski ajajan viemään hänet Rue de Rivolille. Berryerin kehoituksesta hän ei ollut pitkään aikaan käynyt Pariisissa. Tänään hän ei välittänyt roskaväestä, josta poliisituomari häntä oli varoittanut, eikä varokeinoista suojellakseen itseään raa'alta väkijoukolta.
Hän oli näet saanut eilisestä saakka kokea liian ankaraa mielenliikutusta, kun kuningas oli tullut hänen luokseen suoraan erään rakastajattarensa sylistä.
Hän katseli synkästi eteensä. Hän puri alahuultaan, niin että veri tirskui. Miksi Starhemberg oli puhellut hänen kanssaan Voltairesta ja vihatusta Preussin kuninkaasta?
Tahtoiko lähettiläs tahallaan loukata häntä?