Boucher tempasi pois tyttöä verhoavat vaatteet. Sitten hän kääntyi herroihin päin.
"Herra markiisi, tehän taidatte olla mainio viulunsoittaja. Ottakaa minun viuluni ja soittakaa pikku ystävällemme pari tanssinsäveltä. Jotakin kaunista, Rameauta tai Lalandea. Uudenaikaisina ihmisinä me olemme Lullin sävelten täysiverisiä kannattajia. Kun rouva markiisitar on vaivautunut tulemaan tänne, niin täytyy meilläkin olla jotakin tarjottavaa hänelle."
Boucher taputti käsiään. Kaikki tekivät tilaa ja muodostivat piirin nuoren tytön ympärille, joka viulun ensimmäisten sävelten kaikuessa alkoi esittää erästä haavetanssia, paremmin rajua ja alkuperäistä kuin taiteen sääntöjen mukaista.
Jeanne, joka oli asettunut istumaan turkkilaiselle silkkisohvalle ruusupuisen seinähyllyn eteen, piti tarkkaan silmällä jokaista ihastuttavan nuoren tytön liikettä.
Äkkiä hänen mieleensä juolahti eräs ajatus. Mitähän, jos hän lähettää pikku Murphyn Hirvipuistoon? Vaatteiden kaupustelijan ja rajasuutarin tyttärenä — tämän oli Boucher selittänyt hänelle — ei tuo tyttönen liene mitenkään niin häikäisevän älykäs eikä tottunut seuraelämän tapoihin, että hänestä koituisi vaaraa kuninkaalle. Tällaisia tyttösiä, jotka eivät olleet saaneet kasvatusta, ei tarvinnut pelätä.
Ensi kerran pitkästä aikaa Jeanne taas hymyili. Niin, hän aikoi matkia Lebelin ammattia. Tuollainen raisu luonnonlapsi on juuri oikeaa ainesta Saint-Médéric-katua varten. Nuorena, naiivina, täydellisesti sivistymättömänä, kauniina ja terveyttä uhkuvana, keimailevana ja taitavana tanssijana hän askarruttaisi kuningasta jonkun aikaa ja pitäisi vaarallisia aineksia loitolla.
Kun tanssi oli loppunut ja markiisi lyöttäytyi keskustelemaan pikku tanssijattaren kanssa, jota hän juotti ja syötti makealla muskottiviinillä ja konvehdeilla, ja kun teatterinaiset ja kreivi olivat hyökänneet samppanjan ja herkkujen kimppuun, joita oli pantu tarjolle viereiseen huoneeseen, vei Jeanne maalarin syrjään.
Koska Hirvipuisto oli jo pitkän aikaa ollut julkisena salaisuutena, ei markiisittaren tarvinnut, varsinkaan vanhalle ystävälleen, ruveta puhumaan asiasta kierrellen kaarrellen.
Luulisiko Boucher, että tuo tyttönen antautuu pyydykseen?
"Epäilemättä. Köyhät vanhemmat, joille on siunautunut viisi tytärtä, ovat varsin kiitollisia rahallisesta hyvityksestä. Murphyn perheen ainoa omaisuus on heidän tyttäriensä kauneus. Ja se, miten tämä omaisuus sijoitetaan, on heistä jokseenkin yhdentekevää", lisäsi maalari kyynillisesti.