"Entä tyttönen itse?"
Boucher viittasi kallisarvoisilla huonekaluilla, aseilla, tauluilla ja gobeliineilla täytettyyn, melkein piilossa olevaan nurkkaan.
Pikku Murphy lojui yhä edelleenkin Jumalan luomassa puvussa markiisi de Chétardin sylissä. Nuori elostelija suuteli säännöllisin väliajoin tyttösen uhkuvia huulia ja vuoroin pisti konvehtipalan hänen häikäisevän valkeisiin hampaisiinsa.
"Voilà, madame la duchesse!"
Jeanne viipyi vielä puoli tuntia atelieerissä. Boucher olisi hyvin mielellään pyytänyt häntä jäämään malliksi, kun hän nyt vihdoinkin oli täällä, mutta samassa hän tuli ajatelleeksi, että markiisittaren ulkomuoto ei ollut tänään edullinen. Silmät olivat raukeat ja niissä näkyi yövalvomisen jälkiä, iho oli harmaankelmeä eikä ryhti niin joustava kuin tavallisesti.
Sentähden tarjoutui tämä tuottelias, aina työniloa hehkuva mies näyttämään Jeannelle uusimpia taulujaan, hovihenkilöiden muotokuvia ja paria irstasta, uusimuotiseen tapaan maalattua taruaiheista taulua, jonkatapainen laatumaalaus kävi hyvin helposti kaupaksi.
Boucher toi näytteille myöskin muutamia luonnoksia siltä ajalta, jolloin hän oli ollut Karl Vanloon kanssa Italiassa. Ne olivat vielä kokonaan hänen opettajansa Lemoinen makusuuntaan tehtyjä.
Sitten hän kysyi, miten markiisittaren viimeiset kaiverrukset olivat edistyneet. Markiisitar tunnusti, että hän oli alkanut jäljentää muutamia Boucherin Molière-julkaisuun tekemiä kuvia ja aikoi yrittää erästä Watteaun juhlaa esittävää oivallista maalausta.
"Kaikki vain tietysti harjoittelun vuoksi."
Mutta hänen sanansa tuntuivat hajamielisiltä, ja niiden taulujen ylitse, jotka Boucher oli pannut hänen nähtäväkseen, hän näki pikku Murphyn, joka väsyneenä ja kylläisenä oli pyörähtänyt käppyrään kuin pieni murmelieläin ja nukahtanut silkkisohvalle.