Puolisonsa kirje kädessä hän riensi Fontainebleauhon. Siellä hän vakuutti kyynelsilmin kuningattarelle katuvansa syvästi ja vilpittömästi.
"Olen tehnyt syntiä, teidän majesteettinne, ei kukaan tiedä sitä paremmin kuin minä. Mutta minä olen ollut valmis minkälaiseen katumukseen tahansa. Minunko syyni siis on, että minun mieheni on ollut kuuro kyyneleilleni ja rukouksilleni ja että hän on sulkenut minulta ovensa? Onko minun syyni, ettei kirkko halua armahtaa minua, vaan sulkee korvansa minun katuvilta huokauksiltani?"
Hän oli heittäytynyt kuningattaren jalkoihin ja suuteli hänen hameensa helmoja.
"Ilmoittakaa vain yhdellä sanalla, teidän majesteettinne, että te uskotte minun katuvan."
Helläsydämisen kuningattaren silmiin kihosi kyyneliä. Eikö kristinopin suurimpia käskyjä ole antaa anteeksi katuvalle syntiselle?
"Nouskaa ylös, markiisitar, nouskaa toki ylös, — niin, minä uskon teidän katuvan."
Jeanne kavahti virkeästi ylös.
"Ja teidän majesteettinne täyttää sen hartaan toivomukseni, josta
Contin prinsessa on jo puhunut teidän majesteetillenne?"
Maria Leszczynska kääntyi poispäin. Hän nypläili hämillään pitsejä, joilla hänen tumma, laahustava pukunsa oli koristettu. Hänen esiintymisensä oli pidättyvä, ja hänen äänensä oli käynyt kylmäksi, kun hän pitkän, painostavan vaitiolon jälkeen sanoi:
"Sitä sietää ajatella, rouva markiisitar."