Madame du Hausset tuli huoneeseen huomauttamaan markiisittarelle, että ministeri de Choiseul oli ilmoittanut tulevansa kello yksitoista.
"En ole unohtanut sitä, rakas Hausset."
"Rouva markiisitar näyttää ikävystyneeltä ja väsyneeltä", sanoi uskollinen kamarirouva vilpittömän säälivästi.
"En olekaan erikoisen terve, rakas ystävä. Te tiedätte sen yhtä hyvin kuin minä. Aina siitä saakka, kun se kohtaus tapahtui kuningattaren etuhuoneessa, aina siitä saakka, kun onneton sydämenkouristus esti minua menemästä hänen majesteettinsa kuningattaren työhuoneeseen, ei minun hupsu sydämeni ota taipuakseen minun tahtooni. Muuten ajattelin tuossa seisoessani kardinaali Bernisiä! Tiedättekö, Hausset, ketä minä itse asiassa saan kiittää siitä ankarasta välttämättömyydestä, jonka takia riistin itseltäni yhden parhaimpia ystäviäni? En ketään muuta kuin kavalaa jesuiittakoiraa, tuota Boyer Mirepoixia."
Jeanne sai vain vaivoin hillityksi itsensä lausumasta kirousta.
"Hän on maksanut minulle paljon, tuo hurskas mies. Puuttui vain hiuskarvan verran, etten jo urani alussa joutunut hänen uhrikseen, jollei kuningas olisi rakastanut minua niin lämpimästi ja jollen itse olisi ollut tuota Boyeriä voimakkaampi. Jos hän ei olisi silloin evännyt kuningasta antamasta Bernisille 20,000 écun eläkettä, minkä summan kuningas jo oli luvannut minulle häntä varten, ei Bernisistä olisi milloinkaan tullut lähettilästä eikä ministeriä. Silloin hän olisi nyt korkeassa kirkollisessa virassa. Hän olisi ollut onnellisempi eikä minun olisi ollut pakko luopua hänestä ja tuottaa hänelle surua." Jeanne pyyhkäisi nenäliinalla otsaansa ja silmiään. "Oh! Mitäpä hyödyttää valitus, minä en saa häntä enää takaisin, ja ehkä näin onkin hyvä."
Ministerin tulo ilmoitettiin.
Jeanne otti Choiseulin vastaan työhuoneessaan. Kevein askelin ja hymyilevin huulin astui pieni ruma, mopsi-kasvoinen mies Jeannen eteen, joka tuskistaan huolimatta istui suorana kuin kynttilä ja kuninkaallisen ryhdikkäänä.
Ministeri suuteli hänen kättään ja pani erään suuren käärön ja kirjeen pienelle pöydälle markiisittaren kirjoituspöydän viereen.
"Olette hyvin iloinen, teidän ylhäisyytenne? Tuotteko kenties voitonsanoman?"