Eräänä päivänä kuningas ilmestyi Jeannen luo mieleltään tavallista virkeämpänä. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja hänen silmänsä vilkuivat levottomina puoleen ja toiseen.
Jeanne huomasi heti, että kuningas oli suuttunut jostakin. Eikä kuningas enää viivytellytkään ilmaisemasta syytä.
"Minä kävin kuningattaren luona", sanoi hän nyrpeänä. "Noilla pakollisilla käynneillä sattuu aina jotakin, joka saa minut pahalle tuulelle. Maria Leszczynska rupesi siunaavin silmin ja kädet ristissä kuvailemaan minulle poikani hyveitä. Minä keskeytin hänet kärsimättömästi. Silloin hän ryhtyi vielä voimakkaammin elein saarnaamaan minulle, että liittomme Itävallan kanssa on rikollinen ja että se julmasti kostaa itsensä tulevilla tappioilla: se tuntui minun mielestäni jo liialta. Minä löin nyrkkiä pöytään, niin että hänen lempiesineensä, kallisarvoinen Sèvres-maljakko, lensi tuhansiksi kappaleiksi. Kuningatar itki katkeria kyyneliä ja minä jouduttauduin huoneesta pois. Vaikka minä en kadukaan oikeutettua suuttumustani, niin tahtoisin niin pian kuin suinkin korvata särkyneen kallisarvoisen maljakon. Te tekisitte, Jeanne, minulle suuren palveluksen, jos menisitte heti Sèvresiin ja valitsisitte siellä kauniin esineen, esimerkiksi jonkun niistä, jotka erityisesti miellyttivät prinsessoja viime näyttelyssä peilisalissa."
Jeanne suostui ilomielin. Hänestä oli ilo saada tehdä kuninkaalle palvelus. Madame du Hausset läksi hänen mukanaan Sèvresiin. Johtaja otti markiisittaren vastaan onnellisena tästä ikävöidystä käynnistä. Hänellä oli esitettävänä tuhansia kysymyksiä, hän halusi vedota markiisittaren makuun ja mielikuvitukseen. Hän oli teettänyt pari uutta muottia ja koettanut erästä uutta värisekoitusta, jolla oli ihana vaikutus. Jeanne aivan hehkui innostusta ja mielenkiintoa. Hän tunsi vielä kerran, miten sanomattoman rakas tämä hänen laitoksensa hänelle oli.
Maalarit, piirtäjät ja valajat kutsuttiin saapuville. Jeanne oli nyt omalla alallaan. Hän antoi neuvoja, kiitteli ja arvosteli. Hänen älynsä keksi jokaisen taiteellisen tarkoituksen, jokaisen taiteellisuutta tavoittelevan piirteenkin.
Muuan nuori venetsialainen maalari, jonka isä oli ollut Venetsiassa
Bernisin palveluksessa, oli erityisesti markiisittaren suosiossa.
Johtaja pyysi nuorta miestä näyttämään madame de Pompadourille uusinta mestariteostaan. Gerald Bozzi toi nähtäväksi erään maljakon, joka herätti ihastusta Jeannessa. Juuri tuollaisen esineen kuningas kai tahtoi lahjoittaa kuningattarelle. Pieni taideteos, joka oli täytetty köynnöksillä ja kukilla, hymyili kuin itse kevät.
Jeanne puristi innoissaan ylpeästi punehtuvan Bozzin kättä.
"Hyvä, hyvä, nuori ystäväni! Teoksenne on tosiaankin erinomainen!"
Tunnin kuluttua Jeanne läksi Sèvresin porsliinitehtaasta. Mutta tuskin hän oli päässyt sen alueen ulkopuolelle, kun entinen synkkyys valtasi hänet uudestaan. Madame du Haussetin yritykset suunnata markiisittaren ajatuksia takaisin tehtaan saavutuksiin raukesivat turhiin.