"Enkä minä ole saanut tietää siitä mitään!" huudahti Jeanne loukkaantuneena. Ja ponnistellen tuskiaan vastaan hän veti kätensä pois.
"Rakkahin ystävä, vaikein oli takanamme. Kuinka minä olisin voinut kieltäytyä ilosta saada hämmästyttää teitä vihdoinkin saavutetulla onnellisella tuloksella?"
Mutta Jeanne ei ollut niinkään helposti käännettävissä. Vielä hän oli Ranskan valtiatar ja Choiseul ainoastaan ministeri. Ei kukaan muu kuin se ainoa, vahvempi, jonka tieltä hänen olisi pakko väistyä, saisi nujertaa valtikkaa hänen käsistään.
Choiseul ei kiinnittänyt huomiotaan Jeannen vihaan. Hän tiesi, miten rakas, miten välttämätön hän oli markiisittarelle, kahta vertaa välttämättömämpi nyt, kun hän oli sairas eikä ollut enää keskellä tapausten pyörrettä.
"Kelpo herrat on lopultakin saatu kiinni omasta satimestaan."
"Lioncyn talosta Marseillesta? Juttu veljeskuntaa vastaan —?" ehätti
Jeanne henkeään pidättäen.
Choiseul nyökkäsi.
"Se juttu päättyi siivojen kauppaperiaatteiden vuoksi siten, että veljeskunta tuomittiin. Muuten on asian käsittelyssä käynyt ilmi muitakin väärinkäytöksiä, joita olemme jo kauan aavistaneet. Ja koska Lorenzo Ricci —"
"Se heittiö!" sähisi markiisitar.
"Koska Ricci pysymällä kiinni sanoissa 'Sint ut sunt aut non sint' on kieltäytynyt millään tavalla muuttamasta veljeskunnan sääntöjä, kävi vallan helposti päinsä saada koko seura hajoamaan parlamentin tuomiolla, josta kuningas viipymättä antaa käskykirjeensä."