Jeanne katsoi voitonriemusta välkkyvin silmin yli säteilevän talvimaiseman. Ainakin tämä hänen; elämäntyönsä oli päättynyt voittoon! Häväistys, jota hän oli kärsinyt vuosikausia, oli nyt saanut hyvityksensä; dauphin oli saanut iskun sydämensä sisimpään! Jumalan kiitos, että hän sai nähdä tämän!
Hän puristi ministerin kättä. Mielipaha oli kokonaan unohtunut.
"Entä kuningas?"
"Hän on edelleenkin aivan vaiti, mutta hänen ilmeistään ja silmien sävystä — niiden silmien, markiisitar! — saattoi havaita, miten syvän vaikutuksen jutun päättyminen häneen teki."
"Meillä on jansenistien ja filosofien parlamentti. Kuningas tulee tekemään heidän kanssaan pysyvän rauhan."
"Siitä saatte olla varma, rouva markiisitar!"
* * * * *
Ludvig lähetti samana iltana peruutuksen tulostaan Jeannen luo. Sen sijaan saapui hänen luokseen Ayenin herttua ja toi kimpun heleitä ruusuja Versaillesin kasvihuoneista ja tervehdyksen kuninkaalta. Ministerineuvoston kokouksen tähden, jossa oli vahvistettava karkoituskäskyn sanamuoto ja jossa kuninkaan oli oltava puheenjohtajana, oli hänen täytynyt jäädä Versaillesiin.
Jeanne oli tähän aivan tyytyväinen. Päivä olikin jo aika lailla rasittanut hänen heikkoja voimiaan.
Ayen pelästyi niin pahoin markiisittaren ulkomuotoa, että sanoi kiireesti hyvästi.