Jeanne itse ei saanut pitkään aikaan kuulla puhuttavan niistä ylistyslauluista, joiksi katkerat häväistysrunot olivat muuttuneet. Hän oli monta päivää puolittain loikonut ja sitten ollut sidottu vuoteeseen. Hänen sairautensa levottomuutta herättävät oireet, sydämenkouristus ja tukehtumiskohtaukset, tihenivät tihenemistään.
Quesnayn onnistui kuitenkin vastoin kaikkea odotusta saada älykkäällä hoidollaan aikaan virkistyminen, jonka ohella kuninkaan hellä osanotto ja huolenpito suuressa määrin vaikuttivat hyvän tuloksen saavuttamiseen.
Kaikki Jeannen läheiset henkilöt tiesivät, että tämä näennäinen virkistyminen ei tulisi kestämään kauan.
Ainoastaan runoilijat uskoivat sammumattomassa optimismissaan, että heidän uskollinen suojelijattarensa oli pelastettu kuolemasta.
Ensimmäisten kevättä ennustavien auringonsäteiden loistaessa lähetti
Favart lämmintunteisen onnittelu- ja tervehdysrunon.
"Le soleil est malade
Et Pompadour aussi;
Ce n'est qu'une passade,
L'un et l'autre est guéri;
Le bon Dieu, qui seconde
Nos vœux et notre amour,
Pour le bonheur du monde
Nous a rendu le jour
Avec Pompadour!"
* * * * *
Eräänä lämpimänä päivänä maaliskuun lopulla salli Quesnay markiisittaren lähteä ajelemaan puistoon. Kuningas tuli häntä hakemaan puolenpäivän aikaan; ei kukaan muu kuin hän itse saanut seurata Jeannea tällä ensimäisellä matkalla.
Kallisarvoisiin turkkivaippoihin kääriytyneenä Jeanne istui selkänojossa kuninkaallisten vaunujen silkkipatjoja vasten.
Sairaat keuhkot hengittivät ahneesti lauhkeaa, puhdasta ilmaa.