Kirkkoherran lähdettyä hän teki viimeiset testamenttimääräyksensä. Vaikka hänellä ei tätä nykyä ollutkaan käteistä rahaa, oli hänen tiluksissaan, taloissaan, koruissaan, kirjoissaan ja taideteoksissaan kuitenkin suuri omaisuus.
Verrattomalla tahdonlujuudella Jeanne luki 1757 tehdyn testamentin, jossa hän oli määrännyt veljensä Abelin yleisperijäksi ja muistanut kaikkia niitä, jotka olivat palvelleet häntä uskollisesti, runsailla rahalahjoilla ja eläkkeillä. Hän kutsutti Collinin ja määräsi siltä varalta, että hänen veljensä kuolee lapsettomana, tämän sijaan erään kaukaisen sukulaisen. Hän saneli Collinille toisen lisäyksen, jossa hän määräsi ystävilleen kallisarvoisia lahjoja, kuvaten näitä pieniä yksityiskohtia myöten.
Ne käteiset rahat, jotka olivat hänen kirjoituspöydässään, olivat jaettavat seurakunnan köyhille.
Lyhyen levähdyksen jälkeen hän antoi määräyksen hautauksestaan.
Saatossa piti olla kaksitoista mustiin verhottua vaunua.
Kapusiiniluostarin hautaholvissa rakkaan lapsensa vieressä hän tahtoi
nukkua viimeistä untaan.
* * * * *
Lämmin aurinkoinen päivä muuttui tukehduttavaksi illaksi.
Kuningas istui ylhäällä eräässä pikku huoneessa kirjoittamassa kirjettä vävylleen Espanjan infantti Filipille. Vähä väliä hän säpsähti ja kuunteli henkeään pidättäen, kuuluisiko jotakin erikoisempaa ääntä.
Mutta mitään ei kuulunut — kuolemanhiljaisuus vallitsi kaikkialla.
Hän meni ikkunan ääreen ja katsoi Marly-metsän tummiin puuryhmiin, jotka ylenivät kuin musta holvi harmaata, väräjävää ilmaa vasten. Sitten hän istuutui uudestaan kirjoittamaan.
"— — — olen vieläkin yhtä levoton ja minä tunnustan, että minulla on hyvin vähän toiveita todellisesta parantumisesta ja että pelkään lopun olevan ehkä hyvinkin lähellä. Melkein kaksikymmentä vuotta kestänyt tuttavuus on luotettava ystävyys. Mutta Jumalalla on valta ja voima ja hänen tahtoonsa täytyy taipua."